Comme des Garçons; Wonderwood EdP

Wonderwood aukeaa tuoksuen ihanasti tuoreelle puulle. Siinä on pieni pippurinen vivahde ja tuoksun alku on raikas. Minun nenäni ei osaa erotella eri puulaatuja tuoksun seasta, se vain tuoksuu yksinkertaisesti puulle.

Mieleen nousee mielikuvia lapsuuden puuhommista, kun moottorisahalla pilkottiin puita ja pienittiin kirveellä klapeiksi. Mummolan puuliiteri, jonka maalattiaa peitti paksu sahanpurujen kerros.

Minusta oli nautinnollista leikkiä sahanpuruilla, tuoksu oli hyvin miellyttävä ja kädetkin alkoivat tuoksua puulta. Koulussa puukäsitöitä oli kiva tehdä, puu tuntuu käsissä miellyttävältä käsitellä, taltta uppoaa siihen nautinnollisen helposti ja mikäpä olisi sen terapeuttisempaa hommaa, kuin puun veistely puukolla! Olen aina pitänyt puusta kaikissa muodoissaan ja rakastan puun tuoksua.

Haistan Wonderwoodissa myös jotain pehmeää ja kermaista...tai oikeastaan maitomaista. En varsinaisesti pidä siitä, mutta sitä ei ole niin paljon, että se pilaisi koko tuoksun minulta. Kokonaisuutena Wonderwood on mielestäni hienostunut ja hyvin tehty tuoksu. Sen puunuotit ovat tasapainossa ja lopputulos on harmoninen. Drydown on hyvin miellyttävä. Wonderwood on myös hyvin rauhallinen ja se huokuu turvallisuudentunnetta. Hyvin lohdullinen tuoksu.

Vaikka Wonderwood nostaakin mieleen lapsuuden kokemuksia puun tuoksusta, niin eihän se tokikaan tuoksu suomalaiselta puulta. Vaan eipä se haittaa, minulle riittää, että se tuoksuu puulta. Wonderwood on suhteellisen yksioikoinen tuoksu eikä se juurikaan kehity ajan mittaan iholla. Loppua kohden se kuitenkin selkeästi pehmenee ja pyöristyy. Wonderwood on yksinkertaisesti kaunis puutuoksu, se on alusta loppuun puinen eikä yritä olla yhtään mitään muuta. Minun ihollani se viihtyy enimmäkseen aika lähellä ihoa.

Tämän voisin joskus ostaa omaksi. Se ei kiilaa itseään rakettina ostoslistan kärkeen, vaan jää roikkumaan sinne jonnekin "ostan sitten joskus, kun on sopiva hetki"-osioon.

Kuvat täältä ja täältä.

Serge Lutens; Douce Amére EdP

Ihan alussa tuoksuu jokin nuotti jota en osaa asettaa kartalle. Se on jollain tapaa vähän kirsikkainen tavallaan. Tässä tuoksussa pitäisi olla tiare-kukkaa jota en toistaiseksi tunnista, joten mietiskelin itsekseni voisiko tuo tuoksu, jota en osaa määritellä, olla juurikin tiare.

Douce Amére on aika erilainen kukkaistuoksu kuin mihin olen tähän mennessä ollut tottunut. Se on lämpimän mausteinen ja pehmeä, siitä tulee mieleen kanelilla ja vaniljalla maustettu lämmin maito katettuna pöytään, jonka keskellä on maljakossa muutama kukkiva jasmiininoksa.

Kaneli ei ole erityisen ilmeinen tässä tuoksussa vaan se sekoittuu saumattomasti muihin nuotteihin. Se ei erotu selkeästi omana itsenään vaan se on ikään kuin saumaton osa tuoksua mutta kuitenkin havaittavissa. Douce Amére on tasapainoisen kaunis ja rauhallinen tuoksu.

Alun täyteläisyys asettuu nopeahkosti melko lähellä ihoa viihtyväksi, lämpöisen mausteiseksi kukkaisuudeksi. Vanilja tuoksuu mukana pehmoisena ja miellyttävänä taspainottaen kanelin tuomaa särmää. Vanilja ei ole kuitenkaan millään lailla äänekäs. Tämä tuoksu on kuin kaunista moniäänistä laulua jossa stemmat ovat todellakin kohdallaan.

Minun iholleni Douce Amére asettuu helposti, se on heti kuin kotonaan ja tuoksuu niin kuin se kuuluisi ihooni, olisi osa sitä. Tuoksun nuoteista pitäisi löytyä anista, itse en sitä kuitenkaan löydä. Douce amére on ranskaksi kitkerän makea ja se on myös punakoison ranskankielinen nimi. Punakoiso on hyvin myrkyllinen kasvi. En tiedä onko tuoksu nimetty mitä mielessä pitäen mutta tavallaan molemmat merkitykset siihen sopivat.

Kuva täältä.

PP Perfumes; Hannele EdP

Hannele on Ranskassa valmistettu mutta synnyltään suomalainen tuoksu. Se tehtiin alunperin lahjaksi ja sen kolme ensimmäistä käyttäjää olivat nimeltään Hannele, josta tuoksu sai nimensä.

Ensi kerran Hannelea kokeillessani se assosioitui hyvin nopeasti Chanelin vitoseen. Tuoksussa oli jotakin kovin  samanlaista. Sittemmin kun olen Hannelea kokeillut jo useamman kerran, en enää koe sitä mitenkään erityisen samanlaisena Chanelin vitosen kanssa.

Minun ihollani ja minun nenääni Hannelen alkutuoksu on todella ruusuinen. Haistan alusta lähtien myös santelipuun ja se tuoksuu minusta lämpimän kuivalta. Joka kerta tuoksua kokeillessani sen alku tuntuu minusta aina vain lämpöisemmältä, tällä hetkellä lähes kuumalta.

Hannelen nuotteja ovat myös sireeni ja jasmiini mutta varsinkin sireeni minun on vaikea tuoksusta löytää. Kaikki kolme kukkanuottia ovat hyvin tiiviisti yhdessä, ruusun tuoksuessa minun nenässäni päällimäisenä. Kaikki ne siellä ovat mutta hyvin tiiviisti toisiinsa kietoutuneina. Yleisvaikutelma tuoksusta on mielestäni pehmeä ja naisellinen.

Jossain keskivaiheilla olen haistavinani ihan lähellä ihoa jotakin sitruksista mutta en tiedä onko nuoteissa mitään mikä voisi sitruksiselle tuoksua. Haistan myös jotakin myskin tapaista mutta en ole siitäkään varma koska se ei ole lainkaan kuivan pölisevä, kuten yleensä myskin koen. Keskivaiheilla vanilja alkaa nousta hyvin pehmeänä ja notkeana esille, hyvin kermaisena. Ruusun tuoksu pysyy mukana edelleen.

Jossain vaiheessa loppua kohden ruusu ja muut kukat häviävät mutta kuvittelen haistavani drydownin pääasiassa vaniljaisesta pilvestä häivähdyksen aavistuksen eritteisestä jasmiinista. Santelipuu tuo tuoksun loppuvaiheeseen pientä terävyyttä. Lopun vaniljaisuus on hillityn makeaa. Drydown ei ole mielestäni yhtä lämmin kuin tuoksun alku. Drydown on minun suosikkivaiheeni tämän tuoksun kehityskaaressa. Kestävyys Hannelessa on mainio.

Minun mielestäni Hannele on hyvin lämmin kukkaistuoksu, tiivis ja vähän raskaskin. Se ei ole kuitenkaan häiritsevän äänekäs eikä sen raskauskaan häiritse kunhan muistaa annostella sopivasti. Liikaa annosteltuna Hannelesta saa kyllä överit aikaiseksi, vaikka tuoksu pysytteleekin mielestäni suhteellisen lähellä ihoa.

Kokonaisuus on puuterinen ja tyylikäs. Voisin kuvitella, että moni pitäisi Hannelea aikuisen naisen tuoksuna. Itsekin ajattelen, ettei Hannele ehkä ole teinitytölle juuri se sopivin tuoksu itse tuoksun luoman mielikuvan perusteella, mutta miksei teiniprinsessakin sitä voisi käyttää jos se miellyttää.

Minun mielestäni Hannelen imago on ihanan naisellinen ja vähän glamoröösi, gracekellymäinen. Se sijoittuu ihan selvästi 1950-luvulle. Runsaat helmat, selkeä vyötärö, sirot avokkaat, hansikkaat ja turkiskeeppi. Jos Hannele tupakoisi niin hänellä olisi tyylikäs holkki ja yksinkertaisen tyylikäs savukerasia. Jos Hannelella olisi koira niin se olisi toyvillakoira ("minipuudeli").

Grace Kellyn kuva, piirros.

Serge Lutens; Feminité du Bois EdP

Yritin tuoksutella tätä tarkistamatta nuotteja etukäteen. Menestys ei ollut kummoinenkaan. Ensimmäisenä mielessä häivähtivät seetri ja ruusu ja sitten tuoksu valtasikin otsalohkon ihan vain tuoksuna. Kukkaispuisena.

Hetken kypsyttelyn jälkeen tuoksusta kehittyy ulos siihen särmää tuova myski. Tuoksu pölisee jonkin verran puuterisena. Se on hienostunut, jakkupukumainen, tummanharmaa ohuilla vaaleanharmailla raidoilla, konservatiivinen. Voisin kuvitella sen sulautuvan saumattomasti miehiseen businessmaailmaan, keskelle tummapukuisten herrojen palaveria pilvenpiirtäjän ylimpiin kerroksiin. Tyylikäs, sopivasti miehekäs mutta kuitenkin selkeästi feminiininen.

Feminité du Bois on selkeä mutta maltillinen. Se on voimakas tuoksu mutta ei liian päällekäyvä. Se antaa varoituksen voimasta ja valmiudesta käyttää sitä mutta kutsuu samalla ystävällisesti peremmälle. Kehittyessään se pehmenee ja hienostuu entisestään.

Voiman ja särmän alta alkaa paljastua vaaleanpunaista silkkiä ja sensuellia vetovoimaa. Avaran, ikkunoiden ympäröimän toimiston valtava puinen kirjoituspöytä alkaa kutsua luokseen muutenkin kuin työnteon puitteissa. Niitä, joilla on kravatti kaulassa se alkaa hienoisesti kiristää.

Laskeva aurinko osuu suoraan toimistoon ja alkaa hellästi kuumotella ja lämmittää ilmaa. Feminité du Bois riisuu samaan tahtiin jakkupukuaan ja silkkinen alushamekin alkaa tuntua nihkeältä hien pisaroidessa iholle. Jäljellä on kiimainen kutsu lopettaa palaveri tältä päivältä ja siirtyä vallan muihin agendoihin.

Minun ihollani Feminité du Bois ei ole kovin pitkäkestoinen. Sen drydown on hyvin hiipivää sorttia joka häviää iholta kuin notkeavartinen tanssijatar. Lopun kiimaisuus on jotenkin todella yllättävää, se ei olisi tullut mieleenkään tuoksun alussa ja muutenkin Feminité du Bois'n koko kehityskaari on jotenkin ristiriitaisen vastakkainen ja yllättävä.

Gogolin kokemus tästä tuoskusta oli hieman erilainen. Siinä missä minun Sirkka-Liisani pukeutuu kalliiseen tummaan jakkupukuun astellakseen lähinnä miehistä koostuvaan johtoryhmän palaveriin, pukeutuu Gogolin Sirkka-Liisa Pelastusarmeijan univormuun. Tässä mielestäni kiteytyy mainiosti eräs tuoksuharrastuksen helmistä; yksi tuoksu, kaksi aivan erilaista tulkintaa.

Kuva.

Serge Lutens; Jeux de Peau EdP

Monilla Lutensin tuoksuilla on jännä tapa tuntua ensialkuun epämiellyttäviltä. Useista tulee ensimmäiseksi fiilis, että en pidä tästä. Kuitenkin jossain vaiheessa  tuoksun kehityskaarta huomaan suhtautuvani siihen hyvinkin positiivisesti ja vähintään toisella kokeilulla löydän itseni jossain vaiheessa mietiskelemästä miten tykkään tuoksusta. Siis aika monesta sellaisestakin joista en ole ensi alkuun pitänyt.

Tämän tuoksun innoittaja taisi olla muisto ranskalaisen leipuriliikkeen tuoksusta pikkupojan kokemana. Tai jotain sinne päin. Itse haistan tässä palaneen maidon heti alussa. Haalean, palaneen maidon.

Se voisi olla myös lämmin, vaniljalla maustettu maito ja aamiaispöydän keskellä olevassa tuhkakupissa käryävä, puoliksi poltettu savuke. Aamiaispöydästä löytyy myös sopivasti tummaksi paahdettuja paahtoleipiä ja auringonkultaista aprikoosimarmeladia. Kahvin sijaan on tarjolla vaniljainen Café au lait.

En pidä alun käryävästä maidosta, kaiken lisäksi se on jotenkin häiritsevällä tavalla perverssi. En osaa selittää edellistä lausetta sen kummemmin. Onneksi se ei ole kovin pitkäikäinen. 

Raikkaan aprikoosimarmeladin ahmin sen sijaan halulla. Mitä enemmän sitä ahmin, sitä enemmän minun tekee sitä mieleni. En muista, että olisin koskaan saanut näin herkullista aprikoosimarmeladia! 

Jeux de Peau tuoksuu siltä, että voisin kuvitella sen addiktoivan melko vaivatta ja nopeasti. Ensin siitä ei pidä ollenkaan. Sitten se tekee sinulle jotakin ja huomaatkin pitäväsi siitä. Seuraava askel on, että toteat pitäväsi siitä oikein kovasti. Oikeastaan rakastat sitä! Argh, sinun on itseasiassa pakko saada se!!

En löydä kaikkia nuotteja joita tuoksussa pitäisi olla. Mutta ei se haittaa. Tämä on kieroutunut tuoksu joka ärsyttää ja häiritsee samalla, kun se tuoksuu vastustamattoman puoleensavetävältä ja toimii kuin magneetti. Mukamas viaton, mukamas harmiton, mukamas pullantuoksuinen.

Toisaalta Jeux de Peau on todella pehmoinen tuoksu, lempeä ja notkea, hyvin mukautuvainen, miellyttävä. Tässä ei ole mitään pistävää tai hyökkäävää eikä päällekäyvää ja voisin kuvitella, että tuoksuille kovin herkätkin henkilöt voisivat tätä ehkä käyttää.

Taidan sijoittaa tämän tuoksun kakkosaaltooni. Se tarkoittaa sitä, että saatan ehkä joskus hankkia sen omaksi, sitten kun kiireellisemmät hankinnat on joskus tehty. ;-)

Kuvat täältä ja täältä.

Frederic Malle; L'Eau d'Hiver

Ensimmäisenä L'Eau d'Hiver muistuttaa minua aniksesta. Tässä on alkutuoksussa todellakin hyvin voimakas aniksen tuoksu, tulee mieleen Annick Goutalin Mandragore.

 

Heliotrooppi on minulle aika outo nuotti, en osaa tarkalleen sanoa miltä heliotrooppi tuoksuu. Niinpä oletan, että tuoksu jota en tästä tunnista enkä osaa määritellä voisi olla juurikin heliotrooppi. Tosin minun on vaikeaa löytää L'Eau d'Hiveristä tuoksun eri osia muutenkaan, niiden erittely tuntuu jotenkin mahdottomalta.Tässä ei tuoksu yksi ja sama nuotti, sen erotan kyllä selkeästi mutta aivoni eivät suostu erittelemään tuoksuja toisistaan mitenkään järkevällä ja konkreettisella tavalla.

Ajattelin ensin, että se johtuu siitä, että en vain tunnista nuotteja, että ne eivät ole minulle tuttuja. Kun tarkistin nuotit niin totesin, että aika moni niistä on sellaisia jotka minun pitäisi kyllä tunnistaa. En silti löydä niitä.

Minun ihollani L'Eau d'Hiver haipuu erittäin nopeasti muuttuen vain pieneksi aavistukseksi. Jos yritän tuoksutella sitä nenä kiinni ihossa niin tuntuu kuin tuoksuttelisin tyhjyyttä. Kuitenkin hetkittäin, kun keskityn johonkin muuhun niin huomaan yhtäkkiä kiinnittäväni huomioni tähän tuoksuun, se leijailee kevyesti ilmassa ja sen pienen hetken haistan sen aivan selvästi. Silti iholta se tuntuu häviävän tunnissa, viimeistään kahden kuluttua se on kokonaan poissa.

Tuoksussa on jotakin selkeästi vihreää. Talvea en tästä löydä vaikka miten etsisin, ellei oteta lukuun aavistuksenomaista kylmyyden tunnetta sieraimissa, kun tätä nuuhkii. 

Tai oikeastaan tämä voisi kuvata  kevättalvea, silmujen puhkeamista, osittain sulaneen lumen ja märän kuran keskeltä pilkottavia leskenlehtiä, kevätauringon huikean sokaisevaa kimallusta kevätpurossa, joka iloisesti pilkahtelee sulista kohdista jään alta.

L'Eau d'Hiver on hämmentävä tuoksu, se askarruttaa, ihmetyttää, saa mieleen liikettä. Se ei kuulu suosikkeihini mutta siinä on jotakin.

Leskenlehtikuva upeasta luontoaiheisesta blogista Hullukaalisalaattia, joka tosin juuri muutti Bloggerin puolelle ja tuntee nimen Hullis 2.0. Mielettömän upeita kuvia, suosittelen tutustumaan!

Serge Lutens; Chypre Rouge EdP

Rakastan mäntyä; se näyttää kauniilta ja se tuoksuu hyvältä. Lapsuuden kesämökillä kasvoi mäntyjä. Myös mummolassa kohosi kohden taivasta ihana, iso mänty. Siinä oli mahtavaa kiipeillä, kädet suloisesti pihkassa. Männikkö nousevan tai laskevan auringon punaamana on upea näky, mäntyjen runkojen liekehtivä meri tummanvihreän katon alla.

Chypre Rouge muistuttaa alkutuoksussaan minua männyistä, niiden punaisista rungoista ja ihanasta tuoksusta. Paljaista ja pihkaisista käsistä ja jaloista, siitä miltä männynrunko tuntuu kehoa vasten kun sen latvaan kiipeää. Miltä tuntuu sovittaa jalkansa oksanhankaan, kurkottaa kätensä yhä vain ylöspäin etsien seuraavaa tukevaa oksaa josta tarttua. Miltä tuntuu seistä yläilmoissa, korkealla kaiken yläpuolella, tuulen tuivertaessa hiuksissa, maailma jalkojen juuressa. Miltä tuntuu olla voittaja!

Tämä ei ole todellakaan mikään hempeilytuoksu eikä tällä houkutella soidinmenoissa. Tämä on voiman ja vapauden tuoksu täynnä itsenäisyyttä ja varmuutta, horjumattomuutta. Askel on vakaa, katse suora ja rehti. Kun tehdään niin tehdään kunnolla, kun aloitetaan niin se myös lopetetaan! Tässä on pohjalaista suoruutta.

Tuoksu vaimenee tuntien kuluessa, mäntyisyys väistyy erityisesti patsulin ja myskin tieltä. Yllätyin etten löydä vaniljaa kovin helposti, se sekoittuu tehokkaasti jasmiiniin, joka puolestaan peittää alleen hunajan ja mehiläisvahan joita en tavoita. En löydä tuoksusta myöskään kuminaa kovinkaan helposti. Se käy ikään kuin kärkkymässä nurkan takana mutta en onnistu tavoittamaan sitä kunnolla.

Aloitukseen nähden drydown on kovin kesy. Ei toki sekään mitään tusinatavaraa mutta selkeästi pehmeä ja feminiinisempi verrattuna alkutuoksuun. Chypre Rouge on miellyttävällä tavalla erilainen tuoksu, kiinnostava ja....no, erilainen. ;-)

Mäntykuva Paula Mikkonen

Serge Lutens; Datura Noir EdP

Tästä tuli ensimmäisenä mieleen lapsuudesta tuttu vaaleanpunainen penisilliini. Jotkin karkit maistuvat saman tapaiselle kuin se vaaleanpunainen litku. Onneksi en joutunut sitä litkimään samoissa määrin kuin reppana sisareni, jolla oli korvatulehdus vähän väliä ja tämän tästä. Tuo penisilliinin häivähdys on nopea ja häviää lähes saman tien.

Datura Noirissa minun nenääni tunkee ehdottomasti selkeimmin tuberosa. Se on niin voimakas, että sen alta on vaikea erottaa muita nuotteja. Tämä jätti ihooni jäljen, pienen punerruksen kämmenselkään. Kuvittelin myös tuntevani pientä kihelmöintiä iholla jossain vaiheessa.

Tämä on täyttä tuoksua. Tyylikäs ja määrätietoinen, jotenkin sellainen kummallinen risteytys piinkovaa bisnestä ja röyhelöistä naisellisuutta. Kaiken kukkuraksi tuoksun eläessä siihen tulee jossakin vaiheessa mukaan ripaus rahvaanomaisuutta, hameen helma nousee kadunkulmassa ja esille pyrkii sukkanauhoin kiinnitetty verkkosukka.

Kadunkulmasta päästään kuitenkin suht nopeasti ohitse ja helmatkin laskeutuvat omalle paikalleen. Poskien punoituksen laskemiseen menee tosin hetken verran pidempään. Loppua kohden tuoksu pehmenee ja tulee kiltimmäksi. Tuberosa antaa (ehkä vähän vastentahtoisesti) tilaa toisillekin nuoteille, joskaan se ei päästä kokonaan irti.

Drydown on silti aavistuksen homssuinen ja äklö, tuoksu alkaa pikkuisen kyllästyttää loppua kohden. Siitä tulee hiukan tyrkky olo. Levinnyt huulipuna, kokoalushame joka on yläosastaan vähän vinossa, verkkosukkiinkin on tullut reikä. Pölynimurikauppias....




Jos et pidä tuberosasta niin tämä ei todennäköisesti ole sinun tuoksusi. Jos taas pidät niin kannattaa kokeilla. Itselleni Datura Noirin tuberosa on vähän turhan ylitsepursuava ja vanilja sekä kookos tekevät siitä hieman turhan raskaan yhdistelmän. Tuoksu on tavallaan kiehtova mutta ihan liian täyteläinen minun makuuni, ainakin jos mietin sen käytettävyyttä.

Tauer Perfumes; Homage, No 08 Une Rose Chyprée EdP

Tauer Perfumesin sivuilta:

HEAD NOTES:
Soft bay and hot cinnamon complemented by bergamot, lemon peel and clementine.
HEART NOTES:
A rich rose chord with Bulgarian rose oil and rose absolute, and Bourbon geranium.
BODY NOTES:
Dark and resinous labdanum, oak moss, patchouli, vetiver and vanilla.

An exclusive oriental rose on a vintage chypre chord.
Une Rose Chyprée is a modern vintage perfume. It reaches back to the craft of traditional high perfumery, using a luxurious setting of raw materials. At the same time, I wanted it to be a rose of today, that speaks our language.

Olen tainnut haksahtaa Andy Tauerin tuoksuihin. Mikä tuntuu jotenkin ihan väärältä ja nurinkuriselta. Kun sain ihkaensimmäiset niche-sampleni loppuvuodesta -11 ne sattuivat olemaan Tauer Perfumesin tuoksuja. Nuuhkiessani niitä aivan innoissani oli ensireaktioni pieni pettymys. Aivan liian voimakkaita minulle jotta voisin niistä pitää, aivan liian kaikkea, jotta voisin niistä pitää. Harmi! No, on täällä onneksi yksi tuoksu josta tykkään.

Sittemmin, useiden kokeilujen jälkeen, useamman kuin noiden viiden samplen tuoksuttelun tuloksena, voin sanoa pitäväni Tauer Perfumesin tuoksuista! Niiden voimakkuus ei ole hävinnyt mihinkään. Ne ovat edelleen aivan käsittämättömän vahvoja tuoksuja, juuri sellaisia joita olen aina luullut inhoavani ja joita olen syyttänyt päänsäryn ja migreenikohtauksen aiheuttajiksi.

Une Rose Chyprée tuoksuu tyypillisen tauermaisesti heti alkusekunneiltaan lähtien eli täysillä. Ensikokemukseni siitä oli vaisu ja tylsähkö, kun nuuhkaisin sitä kerran nopeasti sample vialista heti sen saatuani. Ajattelin, että tästä en varmaankaan niin tule pitämään. Iholla se kuitenkin alkoi elää omaa elämäänsä ja pakko se on tämänkin Tauerin kohdalla todeta, että tykkään, tykkään, tykkään!

Tätä voisin käyttää heti ensimmäisen jouluisan ailahduksen läikähtäessä sydämessä, todennäköisesti marras-joulukuun tienoilla. Tuoksun kanelisuus on enemmän tunnetta kuin tuoksua; se kiidättää silmien eteen katkeamattoman filminauhan kaikesta ihanasta joulussa; joululaulut, enkelit, lapsuuden tunnelmat, Mummun keittiön loputtoman ihanan jouluherkkujen täyteisen tuoksun. Joulukuusen koristelun, valkoisella pumpulilla kuorrutetut puut ja lumen peittämät, kumpuilevat pellot.

Hautausmaan loputon kynttilämeri kireässä pakkasessa, hengityksen huurutessa pimeydessä. Vaari löysi aina oikeat haudat helposti, samat rutiinit, samat reitit ja joka joulu ne tuntuivat lähes seikkailulta! Minun Vaarini oli maailman viisain mies ja rakkain Vaari mitä ihmisellä saattaa olla!

Tässä sitä taas ollaan, keskellä kuohuvaa tunnemerta! Mikä näissä Tauereissa oikein on, että ne saavat aikaan näin mielettömän voimakkaita tunnekokemuksia, elämyksiä, muistoja? Une Rose Chyprée on lapsuuden joulua, lämpöä, rakkautta ja hellyyttä. Ruusu on tässä tuoksussa hyvin lempeä ja ystävällinen, helposti lähestyttävä, vaatimaton. Se on kuin lämmin ja turvallinen syli, joka on aina valmis kietomaan sinut syleilyynsä, syli jossa voit hetken aikaa levätä kaikessa rauhassa, käpertyä itseesi ja olla vähän aikaa taas pieni lapsi.

Kanelin ja sitruksisten tuoksujen yhdistelmä on kertakaikkiaan upea! Se on hienovarainen ja tyylikäs. Ruusu yhdistyy nuotteihin uhkeana ja kauniina mutta tällä kertaa upean lämpöisenä ja pyyteettömän rakastavana. Tuoksu kehittyy todella hienosti. Jonkin aikaa kypsyttyään tuoksuun tulee selkeä vaniljainen aromi, se valtaa pikkuhiljaa alaa itselleen.

Jouluateria on syöty, tunnelma on hidas ja raukea. Valaistus on lämmintä ja pehmeää, kynttilänliekit lepattavat luoden ympärilleen taianomaista kultaista hehkua. Hetkeksi jopa aika pysähtyy. Sydämen täyttää hyvä olo, vähän aikaa saa vain olla. Onnellisena, tyytyväisenä ja juuri tässä.

Kuvat täältä ja täältä.

Serge Lutens; Fumerie Turque EdP

Lähdin katsomaan teinittäreni luokan näytelmää ja ranteissa tuoksui Fumerie Turque. Hyvin maltillisesti tosin. Olin kokeillut sitä jo kerran aikaisemmin, ihan vaan kotona, kaikessa rauhassa.

Kun sen kanssa lähti ihmisten ilmoille niin se selkeästi muuttui maskuliinisemmaksi, autoon istuessani tuli hetkeksi kovin miehekäs olo. Voin kertoa, että en todellakaan ole millään muotoa vähääkään miehekäs. Ainakaan siis ulkoiselta olemukseltani. Hauska fiilis kuitenkin. ;-)

Fumerie Turque aukeaa ihanan savuisena. Sen savu on pehmeää mutta paksua. Fragranticassa joku arviossaan ehdotti tälle käyvän nimeksi Burleski cabareen vanhat verhot. Oi kyllä! Tämä tuoksu sopisi oikein mainiosti vähän hämyiseen ja ajan saatossa jo hieman nuhjuiseksi muuttuneeseen burleski cabareen saliin, jonka seinät on verhottu brokadikuvioisella, paikka paikoin haalistuneella tapetilla.

Ikkunoiden edessä roikkuvat raskaat samettiverhot pitämässä ylimääräisen valon poissa. Ilma on sakeana sikarin savusta, sen hitaan ja verkkaisen kiemurtelun voi nähdä pienessä valojuovassa, joka siivilöityy erään huolimattomasti suljetun verhon raosta.

Ilmassa väreilee ilo ja nauru, hauskanpito ja välittömyys. Tunnelma on estottoman rento. Pöytien alla, lähellä lattiaa leijailee sähköinen lataus, se on valmistautunut koska tahansa vaihtamaan ilon ja naurun intohimoon ja hiljaiseen voihkeeseen, hauskanpidon ja välittömyyden kiihkeään syleilyyn ja unohdukseen.

Parasta kaikessa on kuitenkin se, että lataus ei koskaan purkaudu, se on aina ja ikuisesti löydettävissä burleski cabareen hämyisestä salista, kiertelemässä pöydänjalkoja, kietoutumassa nilkkojen ympärille... Katsojat nauravat, viihtyvät, pitävät hauskaa ja jokaisen nilkkoja hivelee sanaton ja näkymätön intohimo, hyväilee niitä hiljaa ja salaa.

Kypsyessään tuoksun voimakas savuisuus muuttuu makeammaksi, hunajaisemmaksi. Tuoksussa on aistittavissa hienoinen saippuainen puhtaus, kenties yhteinen kylpyhetki burleski show:n päätteeksi? Fumerie Turque on kaikessa pehmeydessään ja harmonisuudessaan hyvin seksikäs tuoksu, hyvin viettelevä, jopa viekas. Sen drydown on erittäin herkullinen, suorastaan hypnoottinen.

Jos vertaan tätä tuohon aikaisemmin arvostelemaani Cherguihin niin Fumerie Turque on mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi. Chergui on helppo ja varma, alusta loppuun. Fumerie Turque taas haastaa, se kiusoittelee ja antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä välttämättä antaa. Kunnes yhtäkkiä huomaatkin sen ottavan ilman minkäänlaista vastarintaa. Etkä itsekään ole ihan varma mitä tapahtui. Chergui on kiltti, kaunis, tylsästi täydellinen. Fumerie Turque on näennäisen kiltti, komea, särmikäs.

Ihania ne on molemmat, täytyy vaan tarkkaan miettiä mitä haluaa ennen kuin iskee kiinni. ;-)

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

L'Artisan Parfumeur; Dzing! EdT

Dzing! alkoi kiinnostaa luettuani siitä mm. Gogolin nenästä ja Nuuh beibe!:n Vasilisakin siitä on jokusen sanan maininnut.

Odotin jotain enemmän, kuin mitä sain. Dzing! tuoksui heti lisäämisen jälkeen pissaiselta. Muistelen lukeneeni jostain päin nettiä jonkun haistaneen tässä lannan tuoksun. Sitä en havainnut mutta jotakin pissamaista nenääni tarttui.

Ihan alussa tässä tuoksuu nahka erittäin nahkamaisena, realistisena. Se on jollain tapaa hyvin naisellinen nahan tuoksu, tulee mieleen ohut ja pehmeä, hyvin notkea lammasnappa. Sen tuoksu on kevyt ja raikas ja poikkeaa mielestäni selkeästi muista tähän mennessä tuoksuttelemistani nahkatuoksuista.

Minun ihollani Dzing! tuoksuu hyvin kevyenä, lähes olemattomana. Sen sillage on pieni ja tuoksu pysyy erittäin lähellä ihoa. Täytyy sanoa, että olin vähän pettynyt. Tämä tuoksuu minun nenääni melko mitäänsanomattomana ja yksitotisena. Dzing! ei suinkaan ole epämiellyttävä tuoksu eikä huono, se vaan jää kovin vaisuksi ihollani.

Ajan mittaan tuoksu ei juurikaan muutu vaan pysyy samanlaisena loppuun saakka. Alun nahkaisuus tosin hävisi melko nopeasti. Dzing! on siis kevyt tuoksu pienellä sillagella mutta sen kestävyys iholla on suhteellisen hyvä. Pystyin haistamaan sen selkeänä ranteelta vielä vuorokauden kuluttua sen laittamisesta. Kauniin herkkä tuoksu kaiken kaikkiaan mutta ei minun heiniäni.


Kuva täältä.

Serge Lutens; Chergui EdP

Serge Lutensilla tuntuu olevan kova maine niche-tuoksujen maailmassa ja erityisen vankka fanikunta. Välillä kun tuolla netin syövereissä pyörähtelee ja lueskelee erinäisiä kirjoituksia aiheesta, niin tulee väkisinkin olo, että jos et osaa arvostaa Luntensejasi et ymmärrä mistään mitään, ja että Lutensin tuoksut ovat jonkin sortin mittapuu jolla erotellaan rikat rokasta ja jyvät akanoista.

Minä kun olen tällainen vaikea ihminen ja asetun usein automaattisesti vastustamaan vaateita ja massan mielipiteitä, niin tuollainen herättää minussa heti kapinan. Niinpä kun aloin kokeilemaan Serge Lutensin tuoksuja, ei asenteeni niitä kohtaan ollut ehkä ihan paras ja otollisin. Toisaalta odotin kokevani jotakin todella mullistavaa ja pään räjäyttävää.


Chergui on hyvin miellyttävä ja pehmeä. Sen savuisuus on kevyesti leijailevaa ja makeus kermaisaa. Se syvenee ja kehittyy iholla kauniin kiehtovasti, jopa hieman viekoitellen.

Tuoksun alku on kuin vähän kevytmielinen nuori nainen, joka flirttailee nuoruuden pettämättömällä mutta kokemattomalla itsevarmuudella. Tuntien kuluessa se muuttuu sensuelliksi elämää nähneeksi ja kokeneeksi aikuiseksi naiseksi, jonka ei tarvitse erikseen flirttailla. Tämän tuoksun drydown on suorastaan herkullinen.

Chergui on omalla tavallaan täydellinen tuoksu. Täydellisyys tekee siitä kuitenkin vähän tylsän. Pidän Cherguista kovasti mutta palaan aina vain yhteen ja samaan sanaan yrittäessäni miettiä miten tätä tuoksua kuvaisin ja se sana on miellyttävä. Tässä on kaikki niin hirmuisen miellyttävää, että sen miellyttävyys alkaa jo melkein tökkimään.

Chergui on siis erittäin, erittäin miellyttävä tuoksu. Tätä voisin käyttää arkituoksuna johon on helppo turvautua sellaisina päivinä, kun mikään muu tuoksu ei oikein inspiroi ja haluaa kääriytyä johonkin hyvään ja miellyttävään.
Kuva täältä.

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua....

En ole mitenkään erityisesti ruusutuoksujen ystävä. Pidän kyllä ruusun tuoksusta mutta se ei varsinaisesti herätä intohimoa minussa. Innostuin kuitenkin ajatuksesta erilaisista versioista ruususta ja päädyin tilaamaan sample-setin Les Parfums de Rosinelta.

Kyseessä on ruusutuoksuihin erikoistunut tuoksutalo. Sen on perustanut parfyymisukuun syntynyt Marie-Hélène Rogeon, jolla omien sanojensa mukaan on kaksi intohimoa; parfyymit ja ruusut. Hänen ruusutuoksuissaan käytetään luonnollisia esansseja ja tuoksuissa pyritään eri nuottien selkeään tunnistettavuuteen.

Rogeonin ensimmäinen luomus oli Rose d'Eté, joka lanseerattiin 1998. Sen jälkeen erilaisia ruusutuoksuja on putkahdellut ulos tasaiseen tahtiin, joukossa myös muutama miehille suunnattu ruusuelämys. Laadukkaiden raaka-aineiden lisäksi Les Parfums de Rosine on tarkka estetiikasta ja pyrkii pulloissaan ja pakkauksissaan kauneuteen.

Tilasin 15 näytteen setin, joka toimitettiin suht nopeasti kirjeenä suoraan kotiin. Kirjekuori oli kuplamuovitettu ja näytteet oli vielä erikseen huolellisesti pakattu kuplamuovin sisälle.

Näytteet oli aseteltu vielä pieneen muovipussiin johon oli päälle taiteiltu kaunis rusetti tyylikkäästi ruusukuvioidulla, pinkillä satiininauhalla.

Näytepullot ovat ampulleja ja jokainen on erikseen kiinnitetty omaan pahviseen korttiinsa. Melkein jokaisen ampullin kaulassa on pieni ohut, oman värisensä satiininauha.

Olen muutamaa jo ehtinyt tässä pikaisesti testailemaan ja tuoksut ovat kauniita ja....no, ruusuisia. Jos ei pidä ruusun tuoksusta niin ehdottomasti ei kannata näihin tutustua. Ellei sitten halua opiskella lisää omasta inhokistaan, mikä ei mielestäni ole ollenkaan huono ajatus sekään.

Jos taas pitää ruusun tuoksusta niin suosittelen kokeilemaan. Ensitestailujeni perusteella sanoisin, että vaikka kyseessä onkin kovin ruusuisa setti niin se on myös mielenkiintoinen ja hauskalla tavalla viihdyttävä. Itseäni ainakin kiinnostaa tutustua ruusun erilaisiin variaatioihin ja mitä kaikkea siitä voikaan saada aikaan. Kaiken ei aina tarvitse olla niin kovin vakavaa ja grandea!

Ruusukuva täältä.

Tauer Perfumes; Classics, No 02 L'Air du Désert Marocain EdT

Tauer Perfumesin sivuilta:

HEAD NOTES

Coriander and cumin, carefully blended with petitgrain.
HEART NOTES
A warm heart note with rock rose and a hint of jasmine.
BODY NOTES
Dry cedar woods and vetiver, brilliantly joined on a fine ambergris background.

Powerful, sensual and pure
Laying on the bed, watching the moon raising over the sandy hills of the Saharan desert, he dreamt the fragrance of a Moroccan night. 

Kun suihkaisin tätä ranteelle niin lähes samantein mieleen nousi vahva tuntemus isästäni. Ei niinkään mikään tarkka muisto, vaan nimenomaan tuntemus. Todella selkeä ja vahva. Tässä tuoksussa on pakko olla jotakin samaa, kuin jossakin isäni aikoinaan käyttämässä tuoksussa.

Jostain syystä  L'Air du Désert Marocain tuoksuu minun isälleni. Kurkkua kuristaa ja itku on lähellä. Ikävä. Valtava tunteiden vyöry. Isäni ei ole koskaan käyttänyt tätä tuoksua, häntä ei enää ole ollut olemassakaan, kun tämä tuoksu on lanseerattu.

Seuraavaksi koin pienoisen järkytyksen haistaessani lehmänlannan. Mieleen nousi muistikuva lapsuudesta, ihan mummolan ajotien vieressä oli lehmihaka. Lehmät hengaili usein juurikin siinä kohdilla, niitä oli viihdyttävää pällistellä keittiön pöydän äärestä heti aamusella.

Isän kanssa leikittiin sähköpaimenilla, kumpi uskaltaa ottaa kiinni. Minä olin jo pienenä yllytyshullu, totta kai tartuin aina haasteeseen! Oikeastaan minä taisin vähän pelätä lehmiä.

Onneksi lehmänlannan häivähdys on vain outo ja nopea välähdys, joka häipyy saman tien. Ranteelta paljastuu täydellisen upea, täydellisen harmoninen ja täydellisen tasapainoinen kokonaisuus. Kun tuoksu kypsyy ranteella hetken aikaa, siitä muodostuu lähes meditatiivinen. Istun hiljaa ja silmät kiinni, nenä melkein kiinni ranteessani ja annan tuoksun vallata jokaisen sopen aivoissani. Mielikuva isästä ei ole enää ollenkaan yhtä voimakas, kuin se oli tuoksun alussa.

Nuotit soljuvat nenääni pehmeästi, lempeästi. Ne kietoutuvat toisiinsa kuin tanssivat savukiehkurat, aluttomina ja loputtomina, hypnoottisen sulavasti. L'Air du Désert Marocain on minulle äärettömän rauhoittava tuoksu. Kaunis ja täydellinen.

Näin äkkiseltään en voisi kuvitellä käyttäväni tätä. Paitsi todella harvoin, silloin kun tarvitsen rauhoittumista ja lohtua. Haluaisin silti omistaa tämän.

Annick Goutal; Mon Parfum Chéri, par Camille EdT

Annick Goutalin sivuilta:

"The signature scent of a sensual and glamorous woman, in the seductive game that sparks the imagination but makes no revelations"

Tämä on toinen tuoksu Annick Goutalilta jota olen kokeillut. En juurikaan syttynyt sille edelliselle eikä tämäkään onnistu minua sen paremmin sytyttämään. En koe tuoksua lainkaan yllä olevan kuvauksen kaltaiseksi. Mon Parfum Chéri, par Camille ei tunnu inspiroivan minua millään tasolla.

Fragrantican mukaan:
Top notes: Indonesian patchouli, plum
Heart: iris, powder, violet and heliotrope
Base: patchouli 

En osaa kuvata sanoin mikä tässä tuoksussa potkii vastaan mutta jokin siinä tuoksuu vastenmieliseltä ja vähän tunkkaiselta. Olin alkuun hieman hämmentynyt koska jokin tässä tuoksussa muistutti minua mintusta.

Ehkä se on patsuli. Se kuuluu samaan kasviheimoon kuin minttu (tämä minttuinvaasio alkaa tuntumaan jo suorastaan uskomattomalta ja saamaan suorastaan naurettavia ulottuvuuksia)!

Ensikokeilulla tämä tuntui jotenkin hirmu tutulta, muistutti jostain tuoksusta hyvin voimakkaasti. Hetken päästä mieleen nousikin sitten Chanelin No 5. En pysty erottelemaan sen tarkemmin mikä tässä muistuttaa tuosta Chanelin vitosesta, lieneekö iiris ja tuoksun puuterisuus.

Tuoksun kesto ärsyttää. Se muuttuu hyvin nopeasti erittäin lähellä ihoa roikkuvaksi ja kummallisen olemattomaksi. Toisaalta tuoksu leijailee ranteelta nenään aavistuksenomaisena ja vähän kuin varkain. Kun sen kuvittelee jo kadonneen lähes kokonaan, se soljuukin täyttämään otsalohkon pehmeän puuterisella pölykerroksella.

En pidä tästä. Se ei aiheuta niinkään inhoreaktiota vaan se tuntuu enemmänkin ärsyttävänä. Tämä tuoksu saa minut jostain syystä kiukustumaan.

Tauer Perfumes; Homage, No 10 Une Rose Vermeille EdP

 Tauer Perfumesin sivuilta:

HEAD NOTES
A citrus chord with lemon and bergamot with a whisper of lavender.
HEART NOTES
Sumptuous bouquets of roses and violets, kissed by luscious raspberries.
BODY NOTES
The richness of vanilla, sandalwood and tonka beans, touched by the elegance of ambergris.

UNE ROSE VERMEILLE is a gourmand rose, exquisite, and rare.
It combines a generous amount of luxurious ingredients such as natural, steam distilled rose oil from Bulgary, real essential oil from Fiji Sandalwood, natural vanilla pod extracts and plays happily with a wild raspberry note. Fresh in its head notes, it develops into a rich assemblage, always circling an exclusive chord of rose petals, on a base of brilliant ambergris. A true homage to rose. 

 "Mutta taimi lakkasi pian kasvamasta ja alkoi valmistaa kukkaa. Pikku prinssi, joka seurasi suuren nupun kehittymistä, aavisti, että sieltä puhkeaisi jokin aivan ihmeellinen ilmestys. Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitellen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuten unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun  se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi."
- Antoine de Saint-Exupéry, Pikku Prinssi, suomennos Irma Packalén

Tämä tuoksu vie minut satujen ja fantasioiden haaremiin, jossa toinen toistaan kauniimmat naiset elävät elämäänsä ainoana tehtävänään näyttää kauniilta ja haluttavilta. Todellisuus haaremeissa on varmasti ollut ihan jotain muuta mutta tämän tuoksun sisältämä kuvaus niistä on raukeata kauneutta, pehmeätä hitautta ripauksella itsekkyyttä ja turhamaisuutta.

Jalokiviä, helmiä, soljuvaa silkkiä. Ilmassa tuoksuu ambra. Oman lisänsä tuovat ihanasti tuoksuvat samettisen pehmeät ihot, jokainen hieman erilaisine ominaistuoksuineen ja -väreineen. Laiskat päivät, jotka soljuvat ohitse raukeina, pehmeinä. Ilma on väreilevää, valo siivilöityy pehmoisen pastellisena ja puuteroi loistavat ja kirkkaat värit utuisella harsolla. Täydellistä harmoniaa, täydellistä, makeaa kauneutta.

Une Rose Vermeille on mielestäni hyvin elegantti, tyylikäs ja naisellinen. Hyvällä tavalla turhamainen ja itsekäs. Kaunis ja tasapainoinen kokonaisuus, herkkä.

Appivanhempani toivat minulle joskus Bulgarian tuliaisena bulgarialaista ruusuparfyymia. Olin riemastunut, kun haistoin tästä tuoksusta juurikin samaisen bulgarialaisen ruusun vivahteen. Riemastunut siis siitä, että pystyin sen tunnistamaan.

Alun sitruunaisuus on hyvin tasapainoista, hienovaraista, ei millään muotoa päällekäyvää. Vadelma sen sijaan kätkeytyy minulta, ujostelee. Vanilja on mukana alusta lähtien mutta se vahvistuu selkeästi loppua kohden. Santeli tuoksuu lopussa häivähdyksenä, tuoden kokonaisuuteen aikuisuutta ja vastuullisuutta. Ambra tuo tuoksuun uskomatonta, kaunista pehmeyttä, se on mukana hienovaraisena ja arvokkaana, kooten tuoksun upeaksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi.

Ruusu tuoksuu mukana koko tuoksun elinkaaren ajan, se on hyvin kaunis, hyvin herkkä ja  muistuttaa minua paljon Pikku prinssin ruususta. Toisaalta erittäin turhamainen ja omanarvontuntoinen, toisaalta myös hyvin lempeä ja rakastava. Ehdottomasti ylpeä.

"Kukka yskäisi. Mutta se ei johtunut vilustumisesta.
- Olen ollut tyhmä, se sanoi vihdoin. - Pyydän sinulta anteeksi. Koeta olla onnellinen.
Pikku prinssiä ihmetytti, ettei kukka moittinut häntä. Hän jäi seisomaan aivan ymmällään lasikupu käsissään. Hän ei ymmärtänyt tätä hiljaista lempeyttä.
- Mutta minähän rakastan sinua, sanoi kukka. - On minun syyni, jos et tiennyt sitä. Ei sillä ole väliä. Mutta sinä olet ollut yhtä tyhmä kuin minä. Koeta olla onnellinen... Jätä rauhaan se lasikupu. En halua sitä enää.
- Mutta tuuli...
- En ole pahasti vilustunut...Raikas yöilma tekee minulle hyvää. Olenhan kukka.
- Mutta eläimet...
 Minun täytyy kyllä kestää pari lehtimatoa, jos haluan tutustua perhosiin. Ne ovat kuulemma niin kauniita. Kukapa minua muuten kävisi tervehtimässä? Sinäkin olet kaukana. Mitä suuriin eläimiin tulee, niin en pelkää mitään. Minullahan on kynteni.
 Ja se näytteli lapsellisesti neljää piikkiään. Ja lisäsi sitten:
- Älä vetelehdi noin, se on ärsyttävää. Koska kerran olet päättänyt lähteä, niin lähde pois!
 Sillä se ei tahtonut, että pikku prinssi näkisi sen itkevän. Se oli niin ylpeä kukka..."
- Antoine de Saint-Exupéry, Pikku Prinssi, suomennos Irma Packalén
 Kuva kirjasta Pikku Prinssi.

Annick Goutal, Eau du Sud EdT

Tästä ei nyt irtoa mitään sen suurempaa revittelyä eikä elämysmatkailua. Se on se minttu.

Alkutuoksu on ihana sitruunapommi. En onnekseni törmännyt WC-Ankkoihin, mikä ehkä vähän yllätti vaan aivan ihanasti kirkuvaan keltaiseen sitruskuoroon.

Siihen se sitten jäikin. Sitruunoiden pompsahdeltua yksi kerrallaan alas ranteeltani alkoi joukosta luikerrella nenääni tunkkainen minttu. Muut osat tuoksusta jäivät taas mintun jalkoihin, se piilotteli niitä selkänsä takana ja lällätteli minulle todella ikävään ja lapselliseen tapaan.

Todella harmillista, tässäkin tuoksussa haistan ihan selkeästi taustalta ihanuutta ja varsinkin basilika olisi kiinnostanut. Sitä en kuitenkaan minttuisuuden takaa tavoita. Eau du Sudissa minttu on sellaisena mummominttuna, vähän tunkkaisena, aavistuksen ummehtuneena.

Tuoksu on kovin kevyt ja sen kesto on suorastaan naurettava. Tai no, säilyi tuo minttuisuus suhteellisen pitkään mutta nenän sai todellakin parkkeerata iholle hyvin tiiviisti tuoksun haistaakseen. Ja tämä siis jo muutamassa tunnissa.

Eau du Sud on kevyt ja hempeä, alun kirkuvasta sitruskuorosta huolimatta. Tästä nousee mieleen kuva vaaleankeltaisesta valosta ja sitruunankeltaisesta shifongista. Kenties vähän marenkia. Huoleton, ehkä jopa vähän ylimielisen välinpitämätönkin, kuriton kenties. Syötävän söpö mutta hieman pikkuilkeä sitruunakeiju.

En muuten ymmärrä suhdettani mintun tuoksuun. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sitä vastenmieliseksi ennen kuin nyt hajuvesissä Yuzu Fou-tuoksuttelun jälkeen. Sen jälkeen olen siis haistanut tuon tietyn hajuvesissä tuoksuvan mintun aromin muualtakin enkä todellakaan muista kiinnittäneeni siihen koskaan aikaisemmin mitään huomiota. Jännittävää!

Kuvat täältä ja täältä.

Tauer Perfumes; Classics, No 03 Lonestar Memories EdT

Kun olin pikkutyttö kävin usein isäni kanssa jääkiekkopeleissä. En minä (vielä) silloin jaksanut olla kovin kiinnostunut itse pelistä, kiinnostavampaa antia olivat herkut erätauoilla. Yksi kiinteästi noihin muistoihini liittyvä "herkku" olivat tervapastillit. En muista merkkiä mutta ne olivat sellaisia kovia pyöreitä pastilleja, joissa oli sisällä pehmeää litkua. Ah nam, rakastin niitä!!! Ja niitä sai aina iskän kanssa pelissä. *muistelee*

Lonestar Memories toi ensimmäisenä mieleeni tuon muiston noista tervapastilleista. Ennakkokäsitykset tästä tuoksusta olivat kovin erilaiset, kuin millaiseksi tuoksu ihollani muodostui. Lähdin kokeilemaan tätä pienen uhmakkuuden vallassa, ehkä jopa hieman uhoten.

Mitä sitten odotin? No niitä asfalttimiehiä ja Houstonia, hyttysiä ja jänkhää. Eniten kai kuitenkin sitä yksinäistä cowboyta, jonka tämän tuoksun mainosteksti lupaa.

"An ode on birchtar: True and unique, rich and lasting
The scent of a lonesome rider, wearing old jeans and leather jacket, after a long day on the horse in the dry woods, preparing his coffee on the open, smoky fire" 

Ensituoksu on minun nenääni pelkkää tervaa, pehmoista ja hiukan savuista, turvallista.  Hetken päästä erotan seasta myös nahkaa. Sukat alkavat pyöriä jaloissa, jostain syystä nahka saa minut kiihtymään, taas kerran.

Kun suljen silmäni mieleeni nousee kaksi sanaa; Marlboro Mies. Huhhuh! Kannukset kilahtelevat kun bootsit iskeytyvät rosoiseen lautalattiaan. Ei mitään sipsutusta vaan kunnollista kanta-askellusta, jämäkkää, voimakasta, itseriittoista. Pari vanhaa arpea kasvoissa, kiinteät, auringon paahtamat käsivarret, karhea parransänki. Päässä alkaa soida vähintäänkin Ennio Morricone.

Pakko nielaista. Kilisevätkö nuo kannukset kenties minulle?

No eivät kilise vaan lattia alkaa kopista ihan muusta syystä.







WTF?? Mihin hävisi minun arpinen, ihanan sopivasti hevoselle, hielle ja nahalle tuoksuva, jäntevä cowboy, jonka piti kaapata minut ratsunsa selkään ja viedä minut auringonlaskuun?

Ja mistä näitä kukkahattumummoja oikein ryntäilee, helmat hulmuten? Nyt ne nakuttaa kaikki rivitanssia, minun ihana cowboyni eturivissä, muutama mummo molemmissa kainaloissa kikattaen. Näyttää muuten kikattavan minun lehmipoikakin.

Pakko tuijottaa suu auki. Ei jukolauta, nyt kyllä!! Kiristän korsettiani, kokoan ylävartaloa edustavampaan asentoon ja käyn vispaamassa vähän kermavaahtoa saluunan kyökissä. Kyllä tämä tilanne tästä vielä otetaan haltuun! Ripaus vaniljasokeria kermavaahdon joukkoon ja se on valmista.

Syöksyn kermavaahtoni kera takaisin saluunan puolelle, valmiina kolkkaamaan mummon jos toisenkin, minä näin sen ensin, Marlboro Miehen! Onneksi mummot ovat hävinneet, heiluriovien takaa kuuluu enää etäinen kälätys. Marlboro Mies seisoo hiljaa saluunan nurkassa, nojaa kevyesti seinään, kasvot ovat piilossa stetsonin lierin alla.

Sukat varmaan pyörisivät taas ellen olisi justiinsa kiristänyt sukkanauhojani. Epäröiden kävelen cowboyni luokse, kermavaahdon makea tuoksu leijailee ilmassa. Marlboro Mies nostaa katseensa ja tuijottaa. Vilkaisu kermavaahtoon, villi hymy. Se on kuulkaa menoa nyt!

Jos ei tuosta vielä käynyt selväksi niin taidan tykätä tästä tuoksusta. Tämä ei todellakaan ole ollenkaan sellainen millaiseksi sen lukemieni kuvausten perusteella kuvittelin. Kun valitsin samplejani Tauerilta, minun teki mieleni tätä mutta en uskaltanut ottaa. Kuvaukset tästä olivat jotenkin niin...voimallisia ja ekstremeä ja täynnä erikoisuuden julistusta.

En osannut lainkaan varautua kukkahattumummoihin hulmuavine helmoineen enkä siihen, että tässä tuoksussa on myös iloa ja huumoria. Keskivaiheilla tuoksua on hetki, kun en niin kauheasti siitä välitä, mummot alkavat käydä hermoille ja päätäkin alkaa melkein särkeä, liikaa mummoja, liikaa jasmiinia. Mutta alun tervaisuuden ja lopun huumaavan ihanan makeuden takia kestän mummotkin.

Lopun makeus on sekoittunut tervaan ja nahkaan kiinnostavalla ja jännittävällä tavalla. Se on se mikä laittaa vispaamaan sen kermavaahdon. Minä ja cowboy emme suinkaan ratsasta auringonlaskuun  mutta jokunen heinänkorsi saattaa auringon noustessa pörröisten hiusten seasta löytyä.

Tämä arvio on kirjoitettu tuoksun ensikokeilulla, en tiedä muuttuuko mielipiteeni mahdollisesti mikäli kokeilen tätä uudestaan. Luulenpa, että minun on pakko kokeilla tätä vielä ainakin kerran, ranteeni tuoksuu niin ihanalle, että alkaa epäilyttää...

Parfum d'Empire; Yuzu Fou EdP

Ihan heti alkuunsa täytyy sanoa, että ei ole Mohnin juttu tämä. Tätä arviota varten pakotin itseni testaamaan tätä tuoksua toista kertaa iholleni ja jouduin hetken keräämään rohkeutta tehdäkseni sen. *yökkää*

En tiedä päteekö tuoksuihin sama kuin makuihin eli että vierasta makua on maisteltava noin 15 kertaa ennen kuin siihen tottuu. Vaikka se olisi alkuun maistunut pahalle siitä usein alkaa pitämään - tai sitä oppii ainakin sietämään - viidentoista makustelukerran jälkeen. Noh, ainakaan tämän tuoksun kanssa en aio asiaa testata.

En muista nyt ainkaan kovin äkkiseltään hajuvettä joka olisi aiheuttanut minussa näin voimakkaan vastenmielisyyden tunteen. Hämmästyksissäni luin useita ylistäviä arvioita tämän tuoksun ihanuudesta, en nopealla etsimisellä löytänyt yhtäkään negatiivista tuoksukokemusta Yuzu Fousta. Onkohan minun nenäni rikki....

Yuzu Fou kuvattuna Parfum d'Empiren sanoin:
A splash of freshness from Japan. Yuzu Fou opens with the crackling scent of Japanese yuzu, set in a cocktail of concentrated citrus extracts (kumquat, sweet orange, bitter orange...) topped off with an icy splash of mint. Verbena absolute and a green bamboo accord boost the coolness of this "crazy yuzu". Blond cedar wood, neroli and white musk flesh it out. Yuzu Fou, a green, zesty splash inspired by modern Japan, where nature blends with urban life...

Juu ei! Jos moderni Japani tuoksuu tältä niin morjens! Alun sitruksisuus on tässä aika ihana. Harmistuksekseni se jää kuitenkin kaiken sen tunkkaisuuden ja homeisuuden alle joka tuoksusta puskee ja tunkee väkisin nenääni. Vatsassa tuntuu suorastaan vastenmielisyyden möykky. En osannut alkuunsa sanoa mikä vastenmielisyyden aiheutti. Epäilin rautayrttiä (verbena). Nyttemmin olen ikäväkseni saanut huomata, että se on minttu! Valitettavasti Yuzu Foussa tuoksuva minttu on tämän tuoksuttelun jälkeen "pilannut" minulta joitakin minttuisia juttuja. En ollut esimerkiksi tajunnut aikaisemmin etten pidä käytetyn piparminttuteepussin tuoksusta. Nyt tiedän.

Jos tämä tuoksu olisi väri niin kuvaisin sen vihertävän homeisen kirjavaksi, harmaaksi betoniseinäksi. Ärsyttävästi tuoksun elinkaaren edetessä tuon homeisen seinän takaa yrittää nenääni kiemurrella ihania, hentoja, kauniita ja herkkiä vaalen vihreitä versoja mutta eivät ne löydä reittiä kammottavan kostean ja homeisen betoniseinän lävitse. Tiedän niiden olevan seinän takana mutta en pääse niiden luokse eivätkä ne saavuta minua. Turhauttavaa!

Mitä pidempään tuoksu ranteellani kypsyy sen kuivemmaksi betoniseinä kuivuu ja homekin siitä pikkuhiljaa häviää. Ällöttävä homeenvihertävä harmaus ei kuitenkaan häviä kokonaan. Tämä tuoksu todellakin on "hullu"! Se saa minutkin enemmän ja vähemmän sekopäiseksi.

Voin kuvitella jonkun pitävän tästä tuoksusta. Se on taiten rakennettu ja jännittävä eikä todellakaan tavanomainen. Sitäpaitsi, ei kaikkien iholla kasva homeista betoniseinää, että senkin puolesta tämä tuoksu varmasti saa ihan uuden muodon jonkun toisen iholla. Minulle tämä on ehdoton inhokki ja luulenpa, että en voisi koskaan oppia pitämään tästä. Sietämään ehkä, nippa nappa.

En tiedä onko tuossa hometta, lienee suurimmaksi osaksi sammalta. Hmmm, tarpeeksi kun tuota tuijottaa niin sehän alkaa näyttää jopa kauniilta....no, minä en kuitenkaan tule koskaan pitämään Yuzu Fousta, ihan sama miten paljon sitä sisääni kiskoisin.

Tauer Perfumes; Classics, No 09 Orange Star EdP

Tauer Perfumesin sivuilta:

HEAD NOTES
A fresh citrus accord with mandarines and clementines .
HEART NOTES
Juicy lemon grass and clean orange flowers.
BODY NOTES
A rich ambergris base with Tonka beans and hints of vanilla.

A fresh take on citrus. Discover a rich citrus fragrance with a clean orange flower in its heart, and a soft elegant base that seems to last forever.

Hmm, tämä olikin aika vaikea arvioitava minulle. Kun ihan ensimmäisen kerran kokeilin tätä oli ensireaktioni "en tykkää!". Olin samalla kovin pettynyt koska yleensä pidän sitruksisista tuoksuista ja se oli yksi syy miksi valitsin samplesettiini juuri Orange Starin.

Orange Star tuntuu alkuun kovin pistävältä. Se vie minut jonnekin lapsuuteeni, mieleeni nousee mielikuva isästäni. Voimakas ja mielen lävistävä tuoksu muistuttaa minua jostakin mutta en saa millään kiinni, että mistä. Voisikohan se olla joku isäni käyttämä partavesi... Tai ehkä joku saippua tai pesuaine...

Taas olen hieman eri mieltä Tauer Perfumesin oman kuvauksen kanssa; en todellakaan sanoisi tätä raikkaaksi. En myöskään saa oikein kiinni mandariineista saati klementiineistäkään. Mehukas sitruunaruoho ei myöskään saavuta minun nenääni enkä löydä appelsiininkukkaakaan. Tai sitten en vain osaa etsiä.

Ambra ja tonkapapu ovat minulle vähän vieraampia tuoksuja mutta oletan sen olevan nimenomaan ambran joka tunkee nenääni kaiken muun edellä. Vaniljaa on mukana vain aavistus, sen verran, että se pehmentää tuoksua ainakin nimellisesti. Vanilja tuo tuoksuun mukaan myös lämpöä.

Orange Star on minun ihollani ja minun nenässäni aluksi voimakkaan pistävä ja epämääräisine muistikuvineen jopa hieman häiritsevä. Pistävä alkutuoksu tuo kaiken muun lisäksi mieleeni pyykinpesuaineen. Nimenomaan jauhemaisen sellaisen. Alkutuoksu ei ole mielestäni erityisen miellyttävä. Alun pistävyyden hävittyä suht nopeasti muuttuu Orange Star miellyttävämmäksi. Se pehmenee ja toden totta muuttuu pikkuhiljaa hienostuneemmaksi.

Tässä välissä oli pakko pitää taukoa ja suihkaista sitten uudestaan tuoksua iholle. Edelleen ensituoksu singahti terävänä jonnekin otsalohkon taakse saaden pyykinpesujauhelaatikot tanssimaan silmieni edessä. Hetken päästä, ensituoksun terävyyden laimennettua, minusta tuntui jonkin aikaa, että voisin jopa tykätä tästä. Kunnes se alkoi taas potkimaan vastaan. Pakko se on vain myöntää; Orange Star ei ole minun tuoksuni. Se on kaunis tuoksu enkä koe sen eri osien riitelevän keskenään millään lailla mutta en vain pääse millään eroon sen luomasta pesuainevaikutelmasta.

Mitä pidemmälle tuoksun elinkaari etenee sitä miellyttävämmäksi se muuttuu mutta ei tarpeeksi miellyttäväksi minulle. En osaa kuvata tuoksua mitenkään järkevästi. Väriltään se on minusta keltaisen oranssi, liikkuva, elävä, lämmin. Se on kuumana paahtava aurinko ja kuivana väreilevä ilma.  Hiekkadyynejä ja lämmintä tuulta. Loppua kohden se muuttuu pikkuhiljaa väreileväksi kangastukseksi, pehmeän utuiseksi. Se säilyttää kuitenkin osan särmästään hiekan pistellessä paljaissa varpaissa.

Orange Starin kestävyys on hyvä, joskaan ei mielestäni yhtä hyvä kuin Zetalla. Tämä voisi mennä iltatuoksusta. Päivälläkin ihan käytettävä kunhan tämänkin kanssa muistaa annostella kohtuudella.