Rakastan mäntyä; se näyttää kauniilta ja se tuoksuu hyvältä. Lapsuuden kesämökillä kasvoi mäntyjä. Myös mummolassa kohosi kohden taivasta ihana, iso mänty. Siinä oli mahtavaa kiipeillä, kädet suloisesti pihkassa. Männikkö nousevan tai laskevan auringon punaamana on upea näky, mäntyjen runkojen liekehtivä meri tummanvihreän katon alla.Chypre Rouge muistuttaa alkutuoksussaan minua männyistä, niiden punaisista rungoista ja ihanasta tuoksusta. Paljaista ja pihkaisista käsistä ja jaloista, siitä miltä männynrunko tuntuu kehoa vasten kun sen latvaan kiipeää. Miltä tuntuu sovittaa jalkansa oksanhankaan, kurkottaa kätensä yhä vain ylöspäin etsien seuraavaa tukevaa oksaa josta tarttua. Miltä tuntuu seistä yläilmoissa, korkealla kaiken yläpuolella, tuulen tuivertaessa hiuksissa, maailma jalkojen juuressa. Miltä tuntuu olla voittaja!
Tämä ei ole todellakaan mikään hempeilytuoksu eikä tällä houkutella soidinmenoissa. Tämä on voiman ja vapauden tuoksu täynnä itsenäisyyttä ja varmuutta, horjumattomuutta. Askel on vakaa, katse suora ja rehti. Kun tehdään niin tehdään kunnolla, kun aloitetaan niin se myös lopetetaan! Tässä on pohjalaista suoruutta. Tuoksu vaimenee tuntien kuluessa, mäntyisyys väistyy erityisesti patsulin ja myskin tieltä. Yllätyin etten löydä vaniljaa kovin helposti, se sekoittuu tehokkaasti jasmiiniin, joka puolestaan peittää alleen hunajan ja mehiläisvahan joita en tavoita. En löydä tuoksusta myöskään kuminaa kovinkaan helposti. Se käy ikään kuin kärkkymässä nurkan takana mutta en onnistu tavoittamaan sitä kunnolla.
Aloitukseen nähden drydown on kovin kesy. Ei toki sekään mitään tusinatavaraa mutta selkeästi pehmeä ja feminiinisempi verrattuna alkutuoksuun. Chypre Rouge on miellyttävällä tavalla erilainen tuoksu, kiinnostava ja....no, erilainen. ;-)
Mäntykuva Paula Mikkonen
