Näytetään tekstit, joissa on tunniste jasmiini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jasmiini. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Serge Lutens; Douce Amére EdP

Ihan alussa tuoksuu jokin nuotti jota en osaa asettaa kartalle. Se on jollain tapaa vähän kirsikkainen tavallaan. Tässä tuoksussa pitäisi olla tiare-kukkaa jota en toistaiseksi tunnista, joten mietiskelin itsekseni voisiko tuo tuoksu, jota en osaa määritellä, olla juurikin tiare.

Douce Amére on aika erilainen kukkaistuoksu kuin mihin olen tähän mennessä ollut tottunut. Se on lämpimän mausteinen ja pehmeä, siitä tulee mieleen kanelilla ja vaniljalla maustettu lämmin maito katettuna pöytään, jonka keskellä on maljakossa muutama kukkiva jasmiininoksa.

Kaneli ei ole erityisen ilmeinen tässä tuoksussa vaan se sekoittuu saumattomasti muihin nuotteihin. Se ei erotu selkeästi omana itsenään vaan se on ikään kuin saumaton osa tuoksua mutta kuitenkin havaittavissa. Douce Amére on tasapainoisen kaunis ja rauhallinen tuoksu.

Alun täyteläisyys asettuu nopeahkosti melko lähellä ihoa viihtyväksi, lämpöisen mausteiseksi kukkaisuudeksi. Vanilja tuoksuu mukana pehmoisena ja miellyttävänä taspainottaen kanelin tuomaa särmää. Vanilja ei ole kuitenkaan millään lailla äänekäs. Tämä tuoksu on kuin kaunista moniäänistä laulua jossa stemmat ovat todellakin kohdallaan.

Minun iholleni Douce Amére asettuu helposti, se on heti kuin kotonaan ja tuoksuu niin kuin se kuuluisi ihooni, olisi osa sitä. Tuoksun nuoteista pitäisi löytyä anista, itse en sitä kuitenkaan löydä. Douce amére on ranskaksi kitkerän makea ja se on myös punakoison ranskankielinen nimi. Punakoiso on hyvin myrkyllinen kasvi. En tiedä onko tuoksu nimetty mitä mielessä pitäen mutta tavallaan molemmat merkitykset siihen sopivat.

Kuva täältä.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Heeley; Ophélia EdP

Ensireaktio: jasmiini, tuberosa, ylang-ylang. Aika lailla yhtenä. Minulle ehkä liian kukkaisan mehevän voimakas. Hetken päästä tuoksun asetuttua paremmin iholle, siitä muodostuu vähemmän ärjyvä, se tasapainottuu, herkistyy ja muuttuu sitä hienostuneemmaksi mitä pidempään se iholla kypsyy.

Toisella kokeilukerralla alku ei enää tunnu ihan yhtä ärjyvältä, vaikka se kovaa ääntä pitääkin.  Kovin lähelle ihoa ei nenää tee silti mieli tunkea heti tuoksun lisäämisen jälkeen. Tuoksun inspiraatiolähteenä sanotaan olevan Shakespearen Hamlet-näytelmän traagisen surullinen Ophelia-neito.

Hamlet ei ole koskaan kuulunut omiin lemppareihini, joten myös Ophelia hahmona on minulle vähän etäisempi. Mutta se vähä mitä Ophelian henkilökuvasta tiedän niin sanoisin, että Heeleyn tuoksutulkinta sopii kyllä hahmoon.

Ehkä voisin harkita käyttäväni tätä kesällä, juhannuksen nurkilla...kesäinen aamuyö, satakieli on juuri aloittanut liverryksensä, maa on kasteesta kostea ja pelloilla hiipii hentoinen usva. Auringon ensimmäiset säteet hiipivät pikku hiljaa kultaamaan korkeimpien puiden latvat. Livahdamme hiljaa heinälatoon. On vähän kylmä mutta ei se haittaa, lämmitämme toisiamme.

Ophélian jasmiini on mielestäni hyvin aidon oloinen eikä se muutu liian painavaksi tai eritteiseksi niin kuin toisinaan tuppaa jasmiinituoksuissa käymään. Pidän tässä tuoksussa siitä, että kukat ovat kiitettävästi tasapainossa keskenään, ne eivät hukuta toisiaan allensa vaan tuoksuvat sulassa sovussa yhdessä. Tosin minun nenääni jasmiinilla on tässä tuoksussa aavistuksen dominoiva rooli mutta se ei käyttäydy kuitenkaan diivan elkein.

Tuoksu kestää hyvin, sen intensiteetti on ihailtava vielä tuntienkin päästä lisäämisestä. Jasmiini kehittyy ajan mittaan todella kauniisti. Uskaltaisinko sanoa, että tähän mennessä tuoksuttelemistani jasmiituoksuista tämän on kaunein ja aidoin. Tosin en ole mikään konkari todellakaan ja kokemukseni on vähäistä. Tuberosa tuoksuu minun nenääni tukituoksuna mikä vähän yllätti. Usein haistan tuberosan aika raskaana mutta tässä se sointuu hyvin kauniisti toisiin nuotteihin. Ylang-ylang tuntuu matkan varrella jäävän vähän muista jälkeen, liekö hieman ujo.

Drydown tuoksuu minun nenääni ihanan makeana. Myski tuntuu siinä hempeänä ja lempeänä. Sitä on minun makuuni juuri sopivasti ja houkuttelevan vähän. Se ei viivy kauaa, käy vain pikaisesti kylässä. Jasmiini ja tuberosa astuvat alas näyttämöltä useiden tuntien esityksen jälkeen ja lavalle jää kainosti tanssahtelemaan ylang-ylang. Tosin jasmiini on sen verran turhamainen, että sen on pakko käydä välillä pyörähtämässä ihan vain näön vuoksi vaikka back stage jo enemmän kutsuukin.

Ophélia pääsi yllättämään kehityskaarellaan. Heti iholle pääsyn jälkeen se tuntui aivan liian ärtsyltä ja tukahduttavalta mutta ajan kanssa tuoksusta kehittyikin vallan kaunis kokonaisuus. Miellän tämän kovin kesäiseksi mutta enemmän viileisiin ja kuulaisiin kesäöihin sopivaksi kuin helteeseen. Henkilökohtaisesti koen voimakkaat ja raskaat kukkaistuoksut kuten esim. jasmiini ja tuberosa helposti kyllästyttäviksi, ne vain alkavat jossain vaiheessa kärytä raatomaiselle. Tähän tuoksuun se toisaalta olisi kenties ollut ihan osuvakin loppuhuipennus...


Tässä tapauksessa en tuota ikävää raatoefektiä kuitenkaan kokenut (mitä en toki jäänyt harmittelemaan), vaan tuoksu pysyi kauniina loppuun saakka. Ophélian drydown on kertakaikkisen ihana!

Tätä tuoksua voisin kuvitella käyttäväni mutta en taida pitää siitä ihan niin paljoa, että raaskisin sijoittaa kokonaiseen pulloon. Varsinkaan, kun pullossa on 100 ml ja se maksaa toistasataa euroa.  Lisärajoitteena vielä sekin, että tuoksun raskauden ja täyteläisen kukkaimelyyden takia sitä tulisi todennäköisesti käytettyä suhteellisen harvoin.

En osaa laittaa näitä rehevän mutta toisaalta herkän kukkaisia tuoksuja minkäänlaiseen järjestykseen tässä vaiheessa "tuoksuttelu-uraani". Mikä on paras jasmiinituoksu, entä tuberosa? Erot ovat hienonhienoja silloin, kun kysymys on selkeästi kukkaistuoksuista. Tämän kaltaisia tuoksuja pitäisi kenties tuoksutella useampaa yhtä aikaa (jos vaan moiseen kykenee) voidakseen erotella tuoksujen eroavaisuuksia ja yksilöllisiä ominaisuuksia muutenkin kuin vain mutu-tuntumalla.

Syysviiru arvioi kanssani Ophélian simultaaniarviona.

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Tauer Perfumes; Classics, No 03 Lonestar Memories EdT

Kun olin pikkutyttö kävin usein isäni kanssa jääkiekkopeleissä. En minä (vielä) silloin jaksanut olla kovin kiinnostunut itse pelistä, kiinnostavampaa antia olivat herkut erätauoilla. Yksi kiinteästi noihin muistoihini liittyvä "herkku" olivat tervapastillit. En muista merkkiä mutta ne olivat sellaisia kovia pyöreitä pastilleja, joissa oli sisällä pehmeää litkua. Ah nam, rakastin niitä!!! Ja niitä sai aina iskän kanssa pelissä. *muistelee*

Lonestar Memories toi ensimmäisenä mieleeni tuon muiston noista tervapastilleista. Ennakkokäsitykset tästä tuoksusta olivat kovin erilaiset, kuin millaiseksi tuoksu ihollani muodostui. Lähdin kokeilemaan tätä pienen uhmakkuuden vallassa, ehkä jopa hieman uhoten.

Mitä sitten odotin? No niitä asfalttimiehiä ja Houstonia, hyttysiä ja jänkhää. Eniten kai kuitenkin sitä yksinäistä cowboyta, jonka tämän tuoksun mainosteksti lupaa.

"An ode on birchtar: True and unique, rich and lasting
The scent of a lonesome rider, wearing old jeans and leather jacket, after a long day on the horse in the dry woods, preparing his coffee on the open, smoky fire" 


Ensituoksu on minun nenääni pelkkää tervaa, pehmoista ja hiukan savuista, turvallista.  Hetken päästä erotan seasta myös nahkaa. Sukat alkavat pyöriä jaloissa, jostain syystä nahka saa minut kiihtymään, taas kerran.

Kun suljen silmäni mieleeni nousee kaksi sanaa; Marlboro Mies. Huhhuh! Kannukset kilahtelevat kun bootsit iskeytyvät rosoiseen lautalattiaan. Ei mitään sipsutusta vaan kunnollista kanta-askellusta, jämäkkää, voimakasta, itseriittoista. Pari vanhaa arpea kasvoissa, kiinteät, auringon paahtamat käsivarret, karhea parransänki. Päässä alkaa soida vähintäänkin Ennio Morricone.

Pakko nielaista. Kilisevätkö nuo kannukset kenties minulle?

No eivät kilise vaan lattia alkaa kopista ihan muusta syystä.







WTF?? Mihin hävisi minun arpinen, ihanan sopivasti hevoselle, hielle ja nahalle tuoksuva, jäntevä cowboy, jonka piti kaapata minut ratsunsa selkään ja viedä minut auringonlaskuun?

Ja mistä näitä kukkahattumummoja oikein ryntäilee, helmat hulmuten? Nyt ne nakuttaa kaikki rivitanssia, minun ihana cowboyni eturivissä, muutama mummo molemmissa kainaloissa kikattaen. Näyttää muuten kikattavan minun lehmipoikakin.

Pakko tuijottaa suu auki. Ei jukolauta, nyt kyllä!! Kiristän korsettiani, kokoan ylävartaloa edustavampaan asentoon ja käyn vispaamassa vähän kermavaahtoa saluunan kyökissä. Kyllä tämä tilanne tästä vielä otetaan haltuun! Ripaus vaniljasokeria kermavaahdon joukkoon ja se on valmista.

Syöksyn kermavaahtoni kera takaisin saluunan puolelle, valmiina kolkkaamaan mummon jos toisenkin, minä näin sen ensin, Marlboro Miehen! Onneksi mummot ovat hävinneet, heiluriovien takaa kuuluu enää etäinen kälätys. Marlboro Mies seisoo hiljaa saluunan nurkassa, nojaa kevyesti seinään, kasvot ovat piilossa stetsonin lierin alla.

Sukat varmaan pyörisivät taas ellen olisi justiinsa kiristänyt sukkanauhojani. Epäröiden kävelen cowboyni luokse, kermavaahdon makea tuoksu leijailee ilmassa. Marlboro Mies nostaa katseensa ja tuijottaa. Vilkaisu kermavaahtoon, villi hymy. Se on kuulkaa menoa nyt!

Jos ei tuosta vielä käynyt selväksi niin taidan tykätä tästä tuoksusta. Tämä ei todellakaan ole ollenkaan sellainen millaiseksi sen lukemieni kuvausten perusteella kuvittelin. Kun valitsin samplejani Tauerilta, minun teki mieleni tätä mutta en uskaltanut ottaa. Kuvaukset tästä olivat jotenkin niin...voimallisia ja ekstremeä ja täynnä erikoisuuden julistusta.

En osannut lainkaan varautua kukkahattumummoihin hulmuavine helmoineen enkä siihen, että tässä tuoksussa on myös iloa ja huumoria. Keskivaiheilla tuoksua on hetki, kun en niin kauheasti siitä välitä, mummot alkavat käydä hermoille ja päätäkin alkaa melkein särkeä, liikaa mummoja, liikaa jasmiinia. Mutta alun tervaisuuden ja lopun huumaavan ihanan makeuden takia kestän mummotkin.

Lopun makeus on sekoittunut tervaan ja nahkaan kiinnostavalla ja jännittävällä tavalla. Se on se mikä laittaa vispaamaan sen kermavaahdon. Minä ja cowboy emme suinkaan ratsasta auringonlaskuun  mutta jokunen heinänkorsi saattaa auringon noustessa pörröisten hiusten seasta löytyä.

Tämä arvio on kirjoitettu tuoksun ensikokeilulla, en tiedä muuttuuko mielipiteeni mahdollisesti mikäli kokeilen tätä uudestaan. Luulenpa, että minun on pakko kokeilla tätä vielä ainakin kerran, ranteeni tuoksuu niin ihanalle, että alkaa epäilyttää...

Tuoksuhaaste: Giorgio Beverly Hills; Giorgio Beverly Hills for Women EdT (vintage)

Minun tuoksuhaasteeni etenee kovin hitaasti mutta näillä nyt mennään. Taidan puuhastella tämän haasteen parissa vielä joulukuussakin. ;-) Tämäkin on tavallaan taas huijausta koska kyseessä on vintage-versio. En ole tuoksutellut nykyisin myytävää versiota enkä osaa sanoa tuoksuuko se jotenkin erilaiselta kuin alkuperäinen Beverly Hills. Omani on hankittu joskus 80-luvun loppupuolella.

Giorgio Beverly Hills löytyy siis minulta ihan omasta takaa. Se oli noin parikymppisen minäni yksi lempparibaarituoksu. Jep, luit ihan oikein, parikymppinen Mohn lotrasi tätä tuoksua antaumuksella lähtiessään tyttöjen kanssa viihteelle. En voi kuin toivoa, että kukaan viaton sivullinen ei joutunut takiani sairaalahoitoon tai muuta yhtä ikävää.

Ei sillä, että tuoksu olisi mielestäni varsinaisesti huono tai karmea tms. mutta se on erittäin intensiivinen ja voimakas. Beverly Hills tuotiin markkinoille 80-luvun alussa ja se on ajalleen tyypillisesti runsas ja mahtipontinen, kunnon olkatoppauksilla varustettu Elämys. Se myös jakoi ihmisiä tehokkaasti kahteen leiriin, joko siitä tykkäsi tai sitä vihasi.

Tuoksun luoja Bob Aliano on sittemmin tehnyt tuoksuja ymmärtääkseni lähinnä BOSS:ille (Hugo ja jokunen Hugon variaatio). Tiedä sitten mitä siitäkin ajatella. Ehkä ei pidä ajatella ollenkaan. ;)

Beverly Hillsin alkunuotit koostuvat aprikoosista, bergamotista, appelsiinin kukasta ja persikasta. Keskivaiheilla hallitsevat keikarinkukka (gardenia), jasmiini, orkidea, ruusu, tuberoosa ja ylang-ylang. Pohjatuoksu tarjoilee meripihkaa, valkohankijäkälää (oakmoss), kamomillaa, vaniljaa, myskiä, patsulia, seetriä ja santelipuuta.

Fragrantican mukaan Giorgio Beverly Hills edusti 80-luvulla ylellisyyden symbolia. Sen väitetään olleen tuolloin epätoivottu vieras ravintoloissa intensiteettinsä takia. Mitä en yhtään ihmettelisi, pari kolme tältä tuoksuvaa naista samassa ravintolassa saattaisi viedä kenen tahansa ruokahalun. Tai lähinnä kai kyvyn ruokailla. Tässä tuoksussa on melko valtaisa sillage.

Beverly Hills on raskaan, ehkä jopa siirappisen kukkainen, paksu ja hyvin tiivis. Se kietoutuu kantajansa ympärille kuin toinen iho eikä mielellään päästä irti. Minun nenääni jasmiini on hyvin erottuva tässä tuoksussa ja alan pikkuhiljaa kallistua sille kannalle, että jasmiinia on erittäin vaikea vangita hajuveteen tekemättä siitä melko raskasta tuoksua. Minusta jasmiini on tässä tuoksussa selkeästi dominoiva ja muut kukat tuntuvat kilpailevan raivoisasti saadakseen sen selätettyä.

Giorgio Beverly Hills on todella naisellinen tuoksu, glamouria piisaa ja tuoksusta löytyy myös melkoisen suuri ego. Tämä ei ole paras tuoksu seinäruusulle tai kotihiirelle, liittäisin tähän kirkkaan punaiset huulet, mustat rajaukset, saumasukat, tyylikkään mutta rohkean kotelomekon ja miestennielijän joka ne kaikki kantaa. ;-) Ehdottomasti savuke ja holkki kuuluvat kuvaan myös. Tämä ei suinkaan ole hienostunut tai elegantti, ei mikään viileän tyylikäs englantilaisruusu vaan kunnon kurvit omaava bombshell. ;-D

Pidän tästä tuoksusta mutta sitä on hyvin vaikeaa annostella sopivasti. En myöskään oikein tiedä mihin tilanteeseen tämä tuoksu sopisi koska se tuntuu täyttävän tilan kuin tilan vaikka sitä laittaisi kuinka vähän kerrallaan. Tämän tuoksun kanssa ei varmasti jää huomiotta. Se onkin sitten oma lukunsa saako sillä positiivista vai negatiivista huomiota. Kai minä sitten edelleen kuitenkin käyttäisin tätä iltatuoksuna..... Ympäri mennään, yhteen tullaan! ;-)