Serge Lutens; Douce Amére EdP

Ihan alussa tuoksuu jokin nuotti jota en osaa asettaa kartalle. Se on jollain tapaa vähän kirsikkainen tavallaan. Tässä tuoksussa pitäisi olla tiare-kukkaa jota en toistaiseksi tunnista, joten mietiskelin itsekseni voisiko tuo tuoksu, jota en osaa määritellä, olla juurikin tiare.

Douce Amére on aika erilainen kukkaistuoksu kuin mihin olen tähän mennessä ollut tottunut. Se on lämpimän mausteinen ja pehmeä, siitä tulee mieleen kanelilla ja vaniljalla maustettu lämmin maito katettuna pöytään, jonka keskellä on maljakossa muutama kukkiva jasmiininoksa.

Kaneli ei ole erityisen ilmeinen tässä tuoksussa vaan se sekoittuu saumattomasti muihin nuotteihin. Se ei erotu selkeästi omana itsenään vaan se on ikään kuin saumaton osa tuoksua mutta kuitenkin havaittavissa. Douce Amére on tasapainoisen kaunis ja rauhallinen tuoksu.

Alun täyteläisyys asettuu nopeahkosti melko lähellä ihoa viihtyväksi, lämpöisen mausteiseksi kukkaisuudeksi. Vanilja tuoksuu mukana pehmoisena ja miellyttävänä taspainottaen kanelin tuomaa särmää. Vanilja ei ole kuitenkaan millään lailla äänekäs. Tämä tuoksu on kuin kaunista moniäänistä laulua jossa stemmat ovat todellakin kohdallaan.

Minun iholleni Douce Amére asettuu helposti, se on heti kuin kotonaan ja tuoksuu niin kuin se kuuluisi ihooni, olisi osa sitä. Tuoksun nuoteista pitäisi löytyä anista, itse en sitä kuitenkaan löydä. Douce amére on ranskaksi kitkerän makea ja se on myös punakoison ranskankielinen nimi. Punakoiso on hyvin myrkyllinen kasvi. En tiedä onko tuoksu nimetty mitä mielessä pitäen mutta tavallaan molemmat merkitykset siihen sopivat.

Kuva täältä.

Serge Lutens; Feminité du Bois EdP

Yritin tuoksutella tätä tarkistamatta nuotteja etukäteen. Menestys ei ollut kummoinenkaan. Ensimmäisenä mielessä häivähtivät seetri ja ruusu ja sitten tuoksu valtasikin otsalohkon ihan vain tuoksuna. Kukkaispuisena.

Hetken kypsyttelyn jälkeen tuoksusta kehittyy ulos siihen särmää tuova myski. Tuoksu pölisee jonkin verran puuterisena. Se on hienostunut, jakkupukumainen, tummanharmaa ohuilla vaaleanharmailla raidoilla, konservatiivinen. Voisin kuvitella sen sulautuvan saumattomasti miehiseen businessmaailmaan, keskelle tummapukuisten herrojen palaveria pilvenpiirtäjän ylimpiin kerroksiin. Tyylikäs, sopivasti miehekäs mutta kuitenkin selkeästi feminiininen.

Feminité du Bois on selkeä mutta maltillinen. Se on voimakas tuoksu mutta ei liian päällekäyvä. Se antaa varoituksen voimasta ja valmiudesta käyttää sitä mutta kutsuu samalla ystävällisesti peremmälle. Kehittyessään se pehmenee ja hienostuu entisestään.

Voiman ja särmän alta alkaa paljastua vaaleanpunaista silkkiä ja sensuellia vetovoimaa. Avaran, ikkunoiden ympäröimän toimiston valtava puinen kirjoituspöytä alkaa kutsua luokseen muutenkin kuin työnteon puitteissa. Niitä, joilla on kravatti kaulassa se alkaa hienoisesti kiristää.

Laskeva aurinko osuu suoraan toimistoon ja alkaa hellästi kuumotella ja lämmittää ilmaa. Feminité du Bois riisuu samaan tahtiin jakkupukuaan ja silkkinen alushamekin alkaa tuntua nihkeältä hien pisaroidessa iholle. Jäljellä on kiimainen kutsu lopettaa palaveri tältä päivältä ja siirtyä vallan muihin agendoihin.

Minun ihollani Feminité du Bois ei ole kovin pitkäkestoinen. Sen drydown on hyvin hiipivää sorttia joka häviää iholta kuin notkeavartinen tanssijatar. Lopun kiimaisuus on jotenkin todella yllättävää, se ei olisi tullut mieleenkään tuoksun alussa ja muutenkin Feminité du Bois'n koko kehityskaari on jotenkin ristiriitaisen vastakkainen ja yllättävä.

Gogolin kokemus tästä tuoskusta oli hieman erilainen. Siinä missä minun Sirkka-Liisani pukeutuu kalliiseen tummaan jakkupukuun astellakseen lähinnä miehistä koostuvaan johtoryhmän palaveriin, pukeutuu Gogolin Sirkka-Liisa Pelastusarmeijan univormuun. Tässä mielestäni kiteytyy mainiosti eräs tuoksuharrastuksen helmistä; yksi tuoksu, kaksi aivan erilaista tulkintaa.

Kuva.

Serge Lutens; Jeux de Peau EdP

Monilla Lutensin tuoksuilla on jännä tapa tuntua ensialkuun epämiellyttäviltä. Useista tulee ensimmäiseksi fiilis, että en pidä tästä. Kuitenkin jossain vaiheessa  tuoksun kehityskaarta huomaan suhtautuvani siihen hyvinkin positiivisesti ja vähintään toisella kokeilulla löydän itseni jossain vaiheessa mietiskelemästä miten tykkään tuoksusta. Siis aika monesta sellaisestakin joista en ole ensi alkuun pitänyt.

Tämän tuoksun innoittaja taisi olla muisto ranskalaisen leipuriliikkeen tuoksusta pikkupojan kokemana. Tai jotain sinne päin. Itse haistan tässä palaneen maidon heti alussa. Haalean, palaneen maidon.

Se voisi olla myös lämmin, vaniljalla maustettu maito ja aamiaispöydän keskellä olevassa tuhkakupissa käryävä, puoliksi poltettu savuke. Aamiaispöydästä löytyy myös sopivasti tummaksi paahdettuja paahtoleipiä ja auringonkultaista aprikoosimarmeladia. Kahvin sijaan on tarjolla vaniljainen Café au lait.

En pidä alun käryävästä maidosta, kaiken lisäksi se on jotenkin häiritsevällä tavalla perverssi. En osaa selittää edellistä lausetta sen kummemmin. Onneksi se ei ole kovin pitkäikäinen. 

Raikkaan aprikoosimarmeladin ahmin sen sijaan halulla. Mitä enemmän sitä ahmin, sitä enemmän minun tekee sitä mieleni. En muista, että olisin koskaan saanut näin herkullista aprikoosimarmeladia! 

Jeux de Peau tuoksuu siltä, että voisin kuvitella sen addiktoivan melko vaivatta ja nopeasti. Ensin siitä ei pidä ollenkaan. Sitten se tekee sinulle jotakin ja huomaatkin pitäväsi siitä. Seuraava askel on, että toteat pitäväsi siitä oikein kovasti. Oikeastaan rakastat sitä! Argh, sinun on itseasiassa pakko saada se!!

En löydä kaikkia nuotteja joita tuoksussa pitäisi olla. Mutta ei se haittaa. Tämä on kieroutunut tuoksu joka ärsyttää ja häiritsee samalla, kun se tuoksuu vastustamattoman puoleensavetävältä ja toimii kuin magneetti. Mukamas viaton, mukamas harmiton, mukamas pullantuoksuinen.

Toisaalta Jeux de Peau on todella pehmoinen tuoksu, lempeä ja notkea, hyvin mukautuvainen, miellyttävä. Tässä ei ole mitään pistävää tai hyökkäävää eikä päällekäyvää ja voisin kuvitella, että tuoksuille kovin herkätkin henkilöt voisivat tätä ehkä käyttää.

Taidan sijoittaa tämän tuoksun kakkosaaltooni. Se tarkoittaa sitä, että saatan ehkä joskus hankkia sen omaksi, sitten kun kiireellisemmät hankinnat on joskus tehty. ;-)

Kuvat täältä ja täältä.

Serge Lutens; Chypre Rouge EdP

Rakastan mäntyä; se näyttää kauniilta ja se tuoksuu hyvältä. Lapsuuden kesämökillä kasvoi mäntyjä. Myös mummolassa kohosi kohden taivasta ihana, iso mänty. Siinä oli mahtavaa kiipeillä, kädet suloisesti pihkassa. Männikkö nousevan tai laskevan auringon punaamana on upea näky, mäntyjen runkojen liekehtivä meri tummanvihreän katon alla.

Chypre Rouge muistuttaa alkutuoksussaan minua männyistä, niiden punaisista rungoista ja ihanasta tuoksusta. Paljaista ja pihkaisista käsistä ja jaloista, siitä miltä männynrunko tuntuu kehoa vasten kun sen latvaan kiipeää. Miltä tuntuu sovittaa jalkansa oksanhankaan, kurkottaa kätensä yhä vain ylöspäin etsien seuraavaa tukevaa oksaa josta tarttua. Miltä tuntuu seistä yläilmoissa, korkealla kaiken yläpuolella, tuulen tuivertaessa hiuksissa, maailma jalkojen juuressa. Miltä tuntuu olla voittaja!

Tämä ei ole todellakaan mikään hempeilytuoksu eikä tällä houkutella soidinmenoissa. Tämä on voiman ja vapauden tuoksu täynnä itsenäisyyttä ja varmuutta, horjumattomuutta. Askel on vakaa, katse suora ja rehti. Kun tehdään niin tehdään kunnolla, kun aloitetaan niin se myös lopetetaan! Tässä on pohjalaista suoruutta.

Tuoksu vaimenee tuntien kuluessa, mäntyisyys väistyy erityisesti patsulin ja myskin tieltä. Yllätyin etten löydä vaniljaa kovin helposti, se sekoittuu tehokkaasti jasmiiniin, joka puolestaan peittää alleen hunajan ja mehiläisvahan joita en tavoita. En löydä tuoksusta myöskään kuminaa kovinkaan helposti. Se käy ikään kuin kärkkymässä nurkan takana mutta en onnistu tavoittamaan sitä kunnolla.

Aloitukseen nähden drydown on kovin kesy. Ei toki sekään mitään tusinatavaraa mutta selkeästi pehmeä ja feminiinisempi verrattuna alkutuoksuun. Chypre Rouge on miellyttävällä tavalla erilainen tuoksu, kiinnostava ja....no, erilainen. ;-)

Mäntykuva Paula Mikkonen

Serge Lutens; Datura Noir EdP

Tästä tuli ensimmäisenä mieleen lapsuudesta tuttu vaaleanpunainen penisilliini. Jotkin karkit maistuvat saman tapaiselle kuin se vaaleanpunainen litku. Onneksi en joutunut sitä litkimään samoissa määrin kuin reppana sisareni, jolla oli korvatulehdus vähän väliä ja tämän tästä. Tuo penisilliinin häivähdys on nopea ja häviää lähes saman tien.

Datura Noirissa minun nenääni tunkee ehdottomasti selkeimmin tuberosa. Se on niin voimakas, että sen alta on vaikea erottaa muita nuotteja. Tämä jätti ihooni jäljen, pienen punerruksen kämmenselkään. Kuvittelin myös tuntevani pientä kihelmöintiä iholla jossain vaiheessa.

Tämä on täyttä tuoksua. Tyylikäs ja määrätietoinen, jotenkin sellainen kummallinen risteytys piinkovaa bisnestä ja röyhelöistä naisellisuutta. Kaiken kukkuraksi tuoksun eläessä siihen tulee jossakin vaiheessa mukaan ripaus rahvaanomaisuutta, hameen helma nousee kadunkulmassa ja esille pyrkii sukkanauhoin kiinnitetty verkkosukka.

Kadunkulmasta päästään kuitenkin suht nopeasti ohitse ja helmatkin laskeutuvat omalle paikalleen. Poskien punoituksen laskemiseen menee tosin hetken verran pidempään. Loppua kohden tuoksu pehmenee ja tulee kiltimmäksi. Tuberosa antaa (ehkä vähän vastentahtoisesti) tilaa toisillekin nuoteille, joskaan se ei päästä kokonaan irti.

Drydown on silti aavistuksen homssuinen ja äklö, tuoksu alkaa pikkuisen kyllästyttää loppua kohden. Siitä tulee hiukan tyrkky olo. Levinnyt huulipuna, kokoalushame joka on yläosastaan vähän vinossa, verkkosukkiinkin on tullut reikä. Pölynimurikauppias....




Jos et pidä tuberosasta niin tämä ei todennäköisesti ole sinun tuoksusi. Jos taas pidät niin kannattaa kokeilla. Itselleni Datura Noirin tuberosa on vähän turhan ylitsepursuava ja vanilja sekä kookos tekevät siitä hieman turhan raskaan yhdistelmän. Tuoksu on tavallaan kiehtova mutta ihan liian täyteläinen minun makuuni, ainakin jos mietin sen käytettävyyttä.

Serge Lutens; Fumerie Turque EdP

Lähdin katsomaan teinittäreni luokan näytelmää ja ranteissa tuoksui Fumerie Turque. Hyvin maltillisesti tosin. Olin kokeillut sitä jo kerran aikaisemmin, ihan vaan kotona, kaikessa rauhassa.

Kun sen kanssa lähti ihmisten ilmoille niin se selkeästi muuttui maskuliinisemmaksi, autoon istuessani tuli hetkeksi kovin miehekäs olo. Voin kertoa, että en todellakaan ole millään muotoa vähääkään miehekäs. Ainakaan siis ulkoiselta olemukseltani. Hauska fiilis kuitenkin. ;-)

Fumerie Turque aukeaa ihanan savuisena. Sen savu on pehmeää mutta paksua. Fragranticassa joku arviossaan ehdotti tälle käyvän nimeksi Burleski cabareen vanhat verhot. Oi kyllä! Tämä tuoksu sopisi oikein mainiosti vähän hämyiseen ja ajan saatossa jo hieman nuhjuiseksi muuttuneeseen burleski cabareen saliin, jonka seinät on verhottu brokadikuvioisella, paikka paikoin haalistuneella tapetilla.

Ikkunoiden edessä roikkuvat raskaat samettiverhot pitämässä ylimääräisen valon poissa. Ilma on sakeana sikarin savusta, sen hitaan ja verkkaisen kiemurtelun voi nähdä pienessä valojuovassa, joka siivilöityy erään huolimattomasti suljetun verhon raosta.

Ilmassa väreilee ilo ja nauru, hauskanpito ja välittömyys. Tunnelma on estottoman rento. Pöytien alla, lähellä lattiaa leijailee sähköinen lataus, se on valmistautunut koska tahansa vaihtamaan ilon ja naurun intohimoon ja hiljaiseen voihkeeseen, hauskanpidon ja välittömyyden kiihkeään syleilyyn ja unohdukseen.

Parasta kaikessa on kuitenkin se, että lataus ei koskaan purkaudu, se on aina ja ikuisesti löydettävissä burleski cabareen hämyisestä salista, kiertelemässä pöydänjalkoja, kietoutumassa nilkkojen ympärille... Katsojat nauravat, viihtyvät, pitävät hauskaa ja jokaisen nilkkoja hivelee sanaton ja näkymätön intohimo, hyväilee niitä hiljaa ja salaa.

Kypsyessään tuoksun voimakas savuisuus muuttuu makeammaksi, hunajaisemmaksi. Tuoksussa on aistittavissa hienoinen saippuainen puhtaus, kenties yhteinen kylpyhetki burleski show:n päätteeksi? Fumerie Turque on kaikessa pehmeydessään ja harmonisuudessaan hyvin seksikäs tuoksu, hyvin viettelevä, jopa viekas. Sen drydown on erittäin herkullinen, suorastaan hypnoottinen.

Jos vertaan tätä tuohon aikaisemmin arvostelemaani Cherguihin niin Fumerie Turque on mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi. Chergui on helppo ja varma, alusta loppuun. Fumerie Turque taas haastaa, se kiusoittelee ja antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä välttämättä antaa. Kunnes yhtäkkiä huomaatkin sen ottavan ilman minkäänlaista vastarintaa. Etkä itsekään ole ihan varma mitä tapahtui. Chergui on kiltti, kaunis, tylsästi täydellinen. Fumerie Turque on näennäisen kiltti, komea, särmikäs.

Ihania ne on molemmat, täytyy vaan tarkkaan miettiä mitä haluaa ennen kuin iskee kiinni. ;-)

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Serge Lutens; Chergui EdP

Serge Lutensilla tuntuu olevan kova maine niche-tuoksujen maailmassa ja erityisen vankka fanikunta. Välillä kun tuolla netin syövereissä pyörähtelee ja lueskelee erinäisiä kirjoituksia aiheesta, niin tulee väkisinkin olo, että jos et osaa arvostaa Luntensejasi et ymmärrä mistään mitään, ja että Lutensin tuoksut ovat jonkin sortin mittapuu jolla erotellaan rikat rokasta ja jyvät akanoista.

Minä kun olen tällainen vaikea ihminen ja asetun usein automaattisesti vastustamaan vaateita ja massan mielipiteitä, niin tuollainen herättää minussa heti kapinan. Niinpä kun aloin kokeilemaan Serge Lutensin tuoksuja, ei asenteeni niitä kohtaan ollut ehkä ihan paras ja otollisin. Toisaalta odotin kokevani jotakin todella mullistavaa ja pään räjäyttävää.


Chergui on hyvin miellyttävä ja pehmeä. Sen savuisuus on kevyesti leijailevaa ja makeus kermaisaa. Se syvenee ja kehittyy iholla kauniin kiehtovasti, jopa hieman viekoitellen.

Tuoksun alku on kuin vähän kevytmielinen nuori nainen, joka flirttailee nuoruuden pettämättömällä mutta kokemattomalla itsevarmuudella. Tuntien kuluessa se muuttuu sensuelliksi elämää nähneeksi ja kokeneeksi aikuiseksi naiseksi, jonka ei tarvitse erikseen flirttailla. Tämän tuoksun drydown on suorastaan herkullinen.

Chergui on omalla tavallaan täydellinen tuoksu. Täydellisyys tekee siitä kuitenkin vähän tylsän. Pidän Cherguista kovasti mutta palaan aina vain yhteen ja samaan sanaan yrittäessäni miettiä miten tätä tuoksua kuvaisin ja se sana on miellyttävä. Tässä on kaikki niin hirmuisen miellyttävää, että sen miellyttävyys alkaa jo melkein tökkimään.

Chergui on siis erittäin, erittäin miellyttävä tuoksu. Tätä voisin käyttää arkituoksuna johon on helppo turvautua sellaisina päivinä, kun mikään muu tuoksu ei oikein inspiroi ja haluaa kääriytyä johonkin hyvään ja miellyttävään.
Kuva täältä.