Tästä ei nyt irtoa mitään sen suurempaa revittelyä eikä elämysmatkailua. Se on se minttu.
Alkutuoksu on ihana sitruunapommi. En onnekseni törmännyt WC-Ankkoihin, mikä ehkä vähän yllätti vaan aivan ihanasti kirkuvaan keltaiseen sitruskuoroon.
Siihen se sitten jäikin. Sitruunoiden pompsahdeltua yksi kerrallaan alas ranteeltani alkoi joukosta luikerrella nenääni tunkkainen minttu. Muut osat tuoksusta jäivät taas mintun jalkoihin, se piilotteli niitä selkänsä takana ja lällätteli minulle todella ikävään ja lapselliseen tapaan.
Todella harmillista, tässäkin tuoksussa haistan ihan selkeästi taustalta ihanuutta ja varsinkin basilika olisi kiinnostanut. Sitä en kuitenkaan minttuisuuden takaa tavoita. Eau du Sudissa minttu on sellaisena mummominttuna, vähän tunkkaisena, aavistuksen ummehtuneena.
Tuoksu on kovin kevyt ja sen kesto on suorastaan naurettava. Tai no, säilyi tuo minttuisuus suhteellisen pitkään mutta nenän sai todellakin parkkeerata iholle hyvin tiiviisti tuoksun haistaakseen. Ja tämä siis jo muutamassa tunnissa.
Eau du Sud on kevyt ja hempeä, alun kirkuvasta sitruskuorosta huolimatta. Tästä nousee mieleen kuva vaaleankeltaisesta valosta ja sitruunankeltaisesta shifongista. Kenties vähän marenkia. Huoleton, ehkä jopa vähän ylimielisen välinpitämätönkin, kuriton kenties. Syötävän söpö mutta hieman pikkuilkeä sitruunakeiju.
En muuten ymmärrä suhdettani mintun tuoksuun. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sitä vastenmieliseksi ennen kuin nyt hajuvesissä Yuzu Fou-tuoksuttelun jälkeen. Sen jälkeen olen siis haistanut tuon tietyn hajuvesissä tuoksuvan mintun aromin muualtakin enkä todellakaan muista kiinnittäneeni siihen koskaan aikaisemmin mitään huomiota. Jännittävää!
Kuvat täältä ja täältä.
Yo minttufobi, koetan pitää fobiasi jatkossa mielessä. Itse asun minttusuklaafobin kanssa samassa taloudessa, joten ymmärrän ongelman. (Ja syön kaikki After Eightit itse.)
VastaaPoistaGoutal on erikoistunut keijukaistuoksuihin. Osa niistä on liian tyttömäisiä minulle, vaikka ikityttö olenkin. Suomessa niiden funktiota on ylipäätään yhtä vaikea ymmärtää kuin esimerkiksi varvassandaaleja, mutta täällä etelessä on nyt noin 20 astetta lämmintä, ja veikkaan että sekä kesämekot että Goutalit pääsevät pikapuoliin paljon ulkoilemaan. Ja valitettavasti myös se pirullinen naaman ja hartioiden aurinkorasvaus on nyt pakollista hommaa ennen ulosmenoa.
Tässä onkin sen jännä juttu, että minä tykkään esim. After Eighteistä (joita tosin boigotoin - Nestlé, vanha juttu) ja minttusuklaasta yleensä muutenkin.
PoistaJuurikin tämän minttufobian takia minttutuoksut itseasiassa kiinnostavat, tekee mieli kokeilla ovatko ne kaikki samanlaisia. Tosin kynnys laittaa rahojaan niihin on korkeampi, kuin muihin sampleihin koska aina on se vaihtoehto hyvin todennäköinen, että en tykkää ollenkaan.
Tuo onkin muuten mielenkiintoinen aspekti, että millaisissa sääoloissa mikäkin tuoksu on paikallaan!
Ole tarkkana ettet saa mintusta samanlaista vainoojaa, kuin mitä vanilja on mulle!
VastaaPoistaHmmm...huonolta näyttää... Olisi kauheata jos vanilja tuntuisi samalta! Minttua on kuitenkin suhteellisen harvoissa tuoksuissa, vaniljaa sen sijaan aika monissa. Huh, sympatiaa Syysviiru!
PoistaApua, mikähän minttuvivahde sinua ärsyttää eniten, vai ovatko ne kaikki sinusta hirveitä? Minttuhan tuoksuu joskus hammastahnalta, joskus vähän ankealta (ehkä juuri kuvailemaltasi mummomintulta)ja joskus pirskahtelevan vihreältä ja raikkaalta... kuin Mojito!
VastaaPoistaSe on ihan tietty mintun tuoksuvivahde mikä minua ärsyttää.
PoistaMaistoin tätä Alkossa myytävää lonkeroa:
http://alko.fi/tuotteet/fi/763626
Jossain vaiheessa tunsin selkeänä suussani makuna juurikin sen, minkä haistan epämiellyttävänä minttuisissa tuoksuissa. Yuck! Käytetty piparmittuteepussi tuoksuu myös sille tietylle mintun vivahteelle, kuivana en sitä teepussista tavoita.
Oli pakko käydä nuhkimassa huushollista löytyvät hammastahnat enkä niistä tavoittanut sitä vivahdetta jota inhoan. Yksi tosin oli spearmint, yksi sitruunainen ja yksi lasten, jossa joku hedelmäinen tuoksu. Eli ei kovin otollinen kavalkadi.
Toisaalta olen tuoksutellut vasta muutaman tuoksun, joissa minttua on mutta niissä on kaikissa ollut ikävä kyllä juurikin se sama vivahde josta en pidä. Mielelläni otan vastaan vinkkejä minttutuoksuista, joissa se tuoksuisi juurikin hammastahnalle tai vihreälle ja raikkaalle. Olisi kovin mielenkiintoista tehdä vertailuja minttutuoksujen välillä. Mintusta on pikkuhiljaa kehkeytymässä minulle suorastaan pakkomielle. ;-)
Haa, heitän heti pari kehään: Guerlainin Herba Fresca on semiraikas ja Comme des Garconsin Series 5 Sherbet Peppermint megaraikas ja Carthusian IO Capri hammastahnainen. Minulla nicheharrastus alkoi CdG:n sherbet tuoksuista, ja oletin rakastavani minttu hajuvesissä. Peppermintkä raikkaampaa yksilöä en ole kuitenkaan vielä löytänyt, minttu tuoksuu muiden nuottien seassa usein jotenkin valjulta ja vähän halvaltakin..
VastaaPoistaKiitos vinkeistä! CdG:n Peppermint taitaa olla tulossa kera Rhubarbin. ;-) Carthusian Io Capri kiinnostaa myös mutta se saa toistaiseksi odottaa. Guerlainia pitää nuuhkia jos sattuu jonkun kaupan hyllyiltä löytymään.
VastaaPoistaMinä tykkäsin Eau du Sudista kovasti, juuri sellainen "tummanvihreä" tuoksu, joista pidän.
VastaaPoistaChanelin Cristalle Eau Verte tuoksuu mielestäni mojitolle, mitähän tykkäisit siitä, hih?
Mä haistan tuoksuissa aina välillä sellaisen tillimäisen yrttisyyden, yäk yäk yäk. Ainakin muutamassa Le Labossa oli se ominaisuus ja jossakin Hermésin puutarhatuoksuista. Olen aina inhonnut tilliä yli kaiken..
Samoin jotkut appelsiini- ja appelsiinikukkatuoksut ovat inhottavia, eivät tosin kaikki.
Millähän minä muistaisin kaikki ne tuoksut joista ajattelen, että tämä ja tämä pitää muistaa... Joutunen hankkimaan itselleni pienen mustan kirjan. ;-D
VastaaPoistaTilli ei olekaan vielä kävellyt minua vastaan täällä tuoksumaailmassa. Ainakaan niin, että olisin huomannut.