Minun tuoksuhaasteeni etenee kovin hitaasti mutta näillä nyt mennään. Taidan puuhastella tämän haasteen parissa vielä joulukuussakin. ;-) Tämäkin on tavallaan taas huijausta koska kyseessä on vintage-versio. En ole tuoksutellut nykyisin myytävää versiota enkä osaa sanoa tuoksuuko se jotenkin erilaiselta kuin alkuperäinen Beverly Hills. Omani on hankittu joskus 80-luvun loppupuolella.
Giorgio Beverly Hills löytyy siis minulta ihan omasta takaa. Se oli noin parikymppisen minäni yksi lempparibaarituoksu. Jep, luit ihan oikein, parikymppinen Mohn lotrasi tätä tuoksua antaumuksella lähtiessään tyttöjen kanssa viihteelle. En voi kuin toivoa, että kukaan viaton sivullinen ei joutunut takiani sairaalahoitoon tai muuta yhtä ikävää.
Ei sillä, että tuoksu olisi mielestäni varsinaisesti huono tai karmea tms. mutta se on erittäin intensiivinen ja voimakas. Beverly Hills tuotiin markkinoille 80-luvun alussa ja se on ajalleen tyypillisesti runsas ja mahtipontinen, kunnon olkatoppauksilla varustettu Elämys. Se myös jakoi ihmisiä tehokkaasti kahteen leiriin, joko siitä tykkäsi tai sitä vihasi.
Tuoksun luoja Bob Aliano on sittemmin tehnyt tuoksuja ymmärtääkseni lähinnä BOSS:ille (Hugo ja jokunen Hugon variaatio). Tiedä sitten mitä siitäkin ajatella. Ehkä ei pidä ajatella ollenkaan. ;)
Beverly Hillsin alkunuotit koostuvat aprikoosista, bergamotista, appelsiinin kukasta ja persikasta. Keskivaiheilla hallitsevat keikarinkukka (gardenia), jasmiini, orkidea, ruusu, tuberoosa ja ylang-ylang. Pohjatuoksu tarjoilee meripihkaa, valkohankijäkälää (oakmoss), kamomillaa, vaniljaa, myskiä, patsulia, seetriä ja santelipuuta.
Fragrantican mukaan Giorgio Beverly Hills edusti 80-luvulla ylellisyyden symbolia. Sen väitetään olleen tuolloin epätoivottu vieras ravintoloissa intensiteettinsä takia. Mitä en yhtään ihmettelisi, pari kolme tältä tuoksuvaa naista samassa ravintolassa saattaisi viedä kenen tahansa ruokahalun. Tai lähinnä kai kyvyn ruokailla. Tässä tuoksussa on melko valtaisa sillage.
Beverly Hills on raskaan, ehkä jopa siirappisen kukkainen, paksu ja hyvin tiivis. Se kietoutuu kantajansa ympärille kuin toinen iho eikä mielellään päästä irti. Minun nenääni jasmiini on hyvin erottuva tässä tuoksussa ja alan pikkuhiljaa kallistua sille kannalle, että jasmiinia on erittäin vaikea vangita hajuveteen tekemättä siitä melko raskasta tuoksua. Minusta jasmiini on tässä tuoksussa selkeästi dominoiva ja muut kukat tuntuvat kilpailevan raivoisasti saadakseen sen selätettyä.
Giorgio Beverly Hills on todella naisellinen tuoksu, glamouria piisaa ja tuoksusta löytyy myös melkoisen suuri ego. Tämä ei ole paras tuoksu seinäruusulle tai kotihiirelle, liittäisin tähän kirkkaan punaiset huulet, mustat rajaukset, saumasukat, tyylikkään mutta rohkean kotelomekon ja miestennielijän joka ne kaikki kantaa. ;-) Ehdottomasti savuke ja holkki kuuluvat kuvaan myös. Tämä ei suinkaan ole hienostunut tai elegantti, ei mikään viileän tyylikäs englantilaisruusu vaan kunnon kurvit omaava bombshell. ;-D
Pidän tästä tuoksusta mutta sitä on hyvin vaikeaa annostella sopivasti. En myöskään oikein tiedä mihin tilanteeseen tämä tuoksu sopisi koska se tuntuu täyttävän tilan kuin tilan vaikka sitä laittaisi kuinka vähän kerrallaan. Tämän tuoksun kanssa ei varmasti jää huomiotta. Se onkin sitten oma lukunsa saako sillä positiivista vai negatiivista huomiota. Kai minä sitten edelleen kuitenkin käyttäisin tätä iltatuoksuna..... Ympäri mennään, yhteen tullaan! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan, mielipiteesi on odotettu ja arvostettu!