torstai 22. maaliskuuta 2012

Tuoksuhaaste: Gucci; Flora by Gucci ja Flora by Gucci Eau Fraîche

Gogol heitti siis haasteen ilmaan: valitse kirjain ja tuoksuttele löytämäsi tuoksut kyseisen kirjaimen kohdalta. Itse valitsin G:n käymättä ensin tarkistamassa "koti-Emotionin" tuoksuhyllyä. Pöh! Ensinnäkään tuoksut eivät ole siellä aakkosjärjestyksessä. Tai sitten olen tyhmä ja sokea. Toisekseen tuoksuja oli jotenkin kauhean vähän. :-O

En pääse päivittäin testaamaan tuoksuja joten minulla on vähän huijauksen makua tässä haasteessa eli joudun osan tuoksuista arvostelemaan pelkästään niille paperiliuskoille suihkittuna. Niin näistäkin toisen. Mikä on toki harmillista koska tuoksut pääsevät oikeuksiinsa vasta iholla. Tai pitäisikö sanoa, että tuoksu on todellinen vasta iholla. Toisaalta, tuoksut reagoivat hieman eri tavalla jokaisen iholla eli siinä mielessä paperille tuoksuteltu näyte kertonee ehkä miltä tuoksu "puhtaana" tuoksuu. Hmmm.

Flora by Gucci on nimensä mukaisesti kukkaistuoksu. Sen kuvataan tuoksuvan alkuunsa sitrukselta ja pionilta, sydäntuoksun koostuvan ruususta ja osmanthuksesta ja lopulta patsulilta ja santelipuulta. Tuoksuttelin tätä paperiliuskalta - jossa tuoksu muuten tuntuu kestävän ikuisesti.


Alun sitrusaromit eivät ole kovin voimakkaat, sen verran vain, että ensituoksuun tulee pientä pistävyyttä. Sen hävittyä melko nopeasti jäljelle jää ihanan puuterinen pilvi. Pastellivärinen. Mutta ei kuitenkaan ihan höttöä. Kaunis tuoksu, hyvin naisellinen, melko kevyt ja ilmava.

Pidän tästä, voisin harkita jopa hankkivani. Kiiltokuvamaisen ihana. Mutta pakko sanoa, että vähän tylsä. Kulmat ovat pyöreät ja pehmeät. Jos Flora by Gucci olisi nainen niin se näyttäisi renessanssin muodin mukaiselta pehmeän pyöreältä ja maidonvalkealta. Jos se olisi taulu niin sen olisi luultavasti maalannut Sandro Botticelli.

Flora by Gucci Eau Fraîche pääsi iholle. Harmillisesti tuoksuttelin nämä näin päin koska au fraîche osoittautui mielestäni huonommaksi. Sen alkutuoksussa kuvataan tuoksuvan mandariini, bergamotti, kumkvatti, sitruuna ja pioni. Sydäntuoksuihin kuuluvat ruusun terälehdet ja osmanthus vihreällä ja vetisellä lisällä, pohjatuoksun koostuessa santelipuusta, patsulista ja pink pepperistä (mikä lie suomeksi, joku roseepippurin sukulainen)




Aluksi kun suihkaisin iholle olin ihastuksesta ymmyrkäisenä, ihana, ihana tuoksu. Vaan pisarapilven häivyttyä jäi iholle tuoksumaan hieman kitkerä, pistävän kuivakka katku. Periaatteessa eau fraiche-versio ei ole kovin erilainen mutta minun nenääni siihen on lisätty terävyyttä, joka kai raikkaudeksi on tarkoitettu mutta jota ainakaan minä en sellaisena tavoita.

Jos Flora by Gucci olisi se renessanssin rehevän ihana posliiniunelma niin eau fraîche taitaa siihen verrattuna olla Shakespearen Macbethin kolme noitaa. Noh, ehkä hieman liioittelen tuossa mutta olin vaan niin pettynyt, että se taitaa lisätä negaatioita. Eau fraîche ei ollut kestävyydeltään kovinkaan kummoinen. Se ei myöskään luonut samaa ihanaa puuteripilveä ympärilleen kuin emotuoksunsa. Ei minun teekuppini.

Molemmissa pidin pullon ulkonäöstä. Suhteellisen simppeliä muotoilua mutta ei turhan tylsää kuitenkaan. Rusetti kiva lisäasuste mutta ei liikaa. Selkeätä, suoraviivaisuutta romanttisella lisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan, mielipiteesi on odotettu ja arvostettu!