torstai 5. huhtikuuta 2012

Serge Lutens; Fumerie Turque EdP

Lähdin katsomaan teinittäreni luokan näytelmää ja ranteissa tuoksui Fumerie Turque. Hyvin maltillisesti tosin. Olin kokeillut sitä jo kerran aikaisemmin, ihan vaan kotona, kaikessa rauhassa.

Kun sen kanssa lähti ihmisten ilmoille niin se selkeästi muuttui maskuliinisemmaksi, autoon istuessani tuli hetkeksi kovin miehekäs olo. Voin kertoa, että en todellakaan ole millään muotoa vähääkään miehekäs. Ainakaan siis ulkoiselta olemukseltani. Hauska fiilis kuitenkin. ;-)

Fumerie Turque aukeaa ihanan savuisena. Sen savu on pehmeää mutta paksua. Fragranticassa joku arviossaan ehdotti tälle käyvän nimeksi Burleski cabareen vanhat verhot. Oi kyllä! Tämä tuoksu sopisi oikein mainiosti vähän hämyiseen ja ajan saatossa jo hieman nuhjuiseksi muuttuneeseen burleski cabareen saliin, jonka seinät on verhottu brokadikuvioisella, paikka paikoin haalistuneella tapetilla.

Ikkunoiden edessä roikkuvat raskaat samettiverhot pitämässä ylimääräisen valon poissa. Ilma on sakeana sikarin savusta, sen hitaan ja verkkaisen kiemurtelun voi nähdä pienessä valojuovassa, joka siivilöityy erään huolimattomasti suljetun verhon raosta.

Ilmassa väreilee ilo ja nauru, hauskanpito ja välittömyys. Tunnelma on estottoman rento. Pöytien alla, lähellä lattiaa leijailee sähköinen lataus, se on valmistautunut koska tahansa vaihtamaan ilon ja naurun intohimoon ja hiljaiseen voihkeeseen, hauskanpidon ja välittömyyden kiihkeään syleilyyn ja unohdukseen.

Parasta kaikessa on kuitenkin se, että lataus ei koskaan purkaudu, se on aina ja ikuisesti löydettävissä burleski cabareen hämyisestä salista, kiertelemässä pöydänjalkoja, kietoutumassa nilkkojen ympärille... Katsojat nauravat, viihtyvät, pitävät hauskaa ja jokaisen nilkkoja hivelee sanaton ja näkymätön intohimo, hyväilee niitä hiljaa ja salaa.

Kypsyessään tuoksun voimakas savuisuus muuttuu makeammaksi, hunajaisemmaksi. Tuoksussa on aistittavissa hienoinen saippuainen puhtaus, kenties yhteinen kylpyhetki burleski show:n päätteeksi? Fumerie Turque on kaikessa pehmeydessään ja harmonisuudessaan hyvin seksikäs tuoksu, hyvin viettelevä, jopa viekas. Sen drydown on erittäin herkullinen, suorastaan hypnoottinen.

Jos vertaan tätä tuohon aikaisemmin arvostelemaani Cherguihin niin Fumerie Turque on mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi. Chergui on helppo ja varma, alusta loppuun. Fumerie Turque taas haastaa, se kiusoittelee ja antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä välttämättä antaa. Kunnes yhtäkkiä huomaatkin sen ottavan ilman minkäänlaista vastarintaa. Etkä itsekään ole ihan varma mitä tapahtui. Chergui on kiltti, kaunis, tylsästi täydellinen. Fumerie Turque on näennäisen kiltti, komea, särmikäs.

Ihania ne on molemmat, täytyy vaan tarkkaan miettiä mitä haluaa ennen kuin iskee kiinni. ;-)

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

4 kommenttia:

  1. Oooh mikä arvio! 100% samaa mieltä.

    Jos sun pitää valita, Fumerie Turquen valmistus on käsittääkseni hiljattain lopetettu. Eli jos tuntuu että et voi elää ilman sitä, aloita ehdottomasti kokoelman kartuttaminen siitä! (Alla Violetassa oli ainakin taannoin vielä pulloja, ehkä muuallakin.)

    En tiedä välittyikö sulle tästä tuoksusta miksi Lutensit ovat spesiaaleja. Eilisiltana minä jasmiininvihaaja rikoin omia rajojani, seuranani Sergei-sedän A la Nuit. Wo-hou!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaankaan tästä erityisesti. Enemmänkin siitä miten koen Lutensin tuoksut yleisesti ottaen. Aivan erityisesti juuri tuosta mitä kirjoitit jasmiinivihasta ja rajojen rikkomisesta.

      Poista
  2. Lopetettu... ...vai siirtyy pelkästään Exclusive -puolelle? Jälkimmäistäkin huhua muistan nähneeni.

    Olen muuten tilannut Sergen omasta putiikista, sieltä tuli paketin mukana pyytämättä useampikin näyte. Vahaparfyymikortti ja ainakin pari 1 ml näytettä. Fumerie Turque on siellä myynnissä sekä spray- että exclusivepuolella. Ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvin olla - multa ovat nuo ekslusiivit vielä täysin tutkimatta, huomenna toisessa kodissani selaan lehtipinon läpi ja katson näkyykö siellä vahoja.

    Apropos siitä: Sergein puodissa (josta mulle tulee koko ajan mainoksia) oli tänään joku erityistarjous - Lutensin itse kirjoittamia mietelmiä kylkiäisenä. Täällä Italiassa Lutensin vientimallisto on tavallista hyllytavaraa, joten en ole vielä tilaillut Pariisista asti.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan, mielipiteesi on odotettu ja arvostettu!